Parta vai ei?

Otsikossa kysymys, jonka jokainen mies kohtaa vähintään kerran elämässään. Eli pitääkö parran vai ajaako sen säännöllisesti pois. Päätöshän ei tietenkään ole näin yksinkertainen sillä mielialat vaihtuvat myös miehillä, joten kerran päätetty parran poisajaminen saattaa muuttua jo vuodessa tai parissa täysin päinvastaiseksi, ja…

Koti lehtiroskiksessa

Asunnottomien yö järjestetään Lohjalla jo kuudennen kerran 17. lokakuuta. Myös tällä kertaa ohjelmassa on Koti lehtiroskiksessa. Jokainen pääsee kokeilemaan, millaista olisi asua roskalaatikossa. Lohjalaisella Ari Piipolla on tästä omakohtaista kokemusta vuosien takaa. Ari eli hyvän ja turvallisen lapsuutensa Keski-Suomessa, perheen kolmesta pojasta…

Uusi yritystapahtuma Lohjalla

Historian ensimmäinen LohjaExpo menestys(?) LohjaExpo mahdollisti yritysten verkostumisen ja uusien työntekijöiden rekrytoinnin Tennarissa viime viikon torstaina Lohjan kaupunki järjesti menneellä viikolla LohjaExpo tapahtuman ensimmäistä kertaa historiassa. Tapahtuma oli tarkoitettu lähinnä paikallisille yrityksille yritys- ja rekrytointitapahtuma, joka siis järjestettiin torstaina 5.10.2017 Lohjalla, Sporttikeskus…

HAVU Gaming voitti jälleen mestaruuden!

HAVU Gaming voitti 12,000 euroa Counter-Striken finaalista, joka pelattiin Tampereella pelatussa FEL-liigassa. HAVU:a vastassa oli joukkue nimeltään Vitalis. Vitalis voitti kuitenkin ensimmäisen kartan, joka oli de_cache ja Vitalis voitti ensimmäisen kartan luvuin 16-10, mutta seuraavana karttana oli de_overpass ja HAVU voitti sen samoihin lukeemiin eli 16-10. Viimeisenä karttana pelattiin de_inferno, jonka HAVU voitti lopulta viimeisen kartan 16-13ja…

Kaksi kultaa ja hopea Taekwondon Liigakilpailuissa Lohjalle

Lauantaina 30.9. järjestettiin Taekwondon liigakilpailut Eurassa. Kilpailuun osallistui yli165 kilpailijaa eri puolilta Suomea. Kilpailuun osallistui myös Lohjalaisen Mudo ry:n kilpailijoita, jotka toivat tuliaisin kaksi kultaa ja yhden hopean. Rankingkilpailuissa miehet alle 63kg sarjassa nähtiin todella hieno suoritus. Kesällä 18-vuotta täyttänyt Ehsanulla Ahmadi…

Lohjan London on kohta historiaa

Kovista huhuista huolimatta Lohjan keskustassa sijaitseva ravintola London ja pub Latobar eivät sulje oviaan lopullisesti vaan kyseessä on ravintoloiden remontti. London sulkee ovensa sunnuntaina 1.10. ja Latobar sitten seuraavana sunnuntaina ja tavoitteena on avata remontoidut tilat sitten 13.10. Samalla myös ravintolan nimi…

Liian hyvää ollakseen totta

Miksi niin moni ihminen lähtee mukaan erilaisiin helpon rahan ansoihin? Ennen niitä tekivät kauppamatkustajat ja ovelta ovelle kaupustelijat, mutta nykyaika on tuonut mukaan monipuolisemmat mahdollisuudet. Meitä yritetään huijata internetissä sivuilla, sähköpostitse, tekstiestein, appi-viestein, puhelimella soittaen, ovelle tullen ja jopa kirjeitä lähettäen. Meillä…

COPLA Scaffold™ – palauttaa terveen nivelpinnan

Lähde: https://www.invesdor.com/fi/pitches/845?utm_source=hs_email&utm_medium=email&utm_campaign=Invesdor%20Newsletter%20exp%205%20A&_hsenc=p2ANqtz–ecXphwOStYpzr_w4WkPUyiKRLT7t4YFb2cD4eMH3bM5FQuhe5hxRPQ6oWZAtGFCJHyCfSWy_11yRKUbootOz8DensOg&_hsmi=56514270 Kipua nivelissä? Usein syy on rustovaurio – lukuisia ihmisiä ja eläimiä koskettava ratkaisematon lääketieteellinen ongelma. COPLA Scaffold™ -istutteella nivelpintojen vaurioiden parantaminen ja terveiden liikeratojen palauttaminen on nyt mahdollista. Tarinamme Katsotko esittelyvideon mieluummin suomeksi? Löydät sen Youtubesta osoitteella https://youtu.be/hpReT1HxI94 Rusto –…

Fazer palkittiin Vuoden Brändirakentajana

Mainostajien Liitto on palkinnut Fazerin Vuoden Brändinrakentajana. Nuoren ja innovatiivisen Karl Fazerin intohimo näkyy tänä päivänä fazerilaisten ilon ja hyvinvoinnin luomisessa suomalaisille. Jokainen fazerilainen on brändilähettiläs. 126-vuotias tarinankertoja luo jatkuvasti uutta niin ruokakokemusten, sisältöjen kuin vuorovaikutuksen kautta. Mainostajien Liiton perusteluissa todetaan, että…

Tässä on Aleksi ”Allu” Jallin uusi joukkue!

Suomen yksi tunnetuimpia CSGO-kilpapelaajista tuttu Aleksi ”Allu” Jalli jatkaa uraansa uudessa joukkueessa, joka on nyt varmistunut ja se on OptiC Gaming. Uusi joukkue saatiin tietoon kun julkaistiin  ESL Pro League:n sivuilla kokoonpanot. Mukaan organisaatioon liittyi myös NiP:istä (Ninjas In Pyjamas) tuttu Adam ”friberg” Friberg, joka…

Ilma-vesilämpöpumppujen myynti rajussa kasvussa

Marko Hämäläinen Laroc Oy:n oman hallin lämmitysjärjestelmän luona. Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU ry:n uusin listaus Suomessa toimitetuista ja laskutetuista lämpöpumpuissa osoittaa ilma-vesilämpöpumppujen määrän nousua viime vuotisesta yli 65%! Laskelma perustuu maahantuojien ja jälleenmyyjien todellisiin myyntilukuihin tammikuusta kesäkuun loppuun 2017. SULPU ry:n tilastojen mukaan…

EarlyBird hakee uusia yrittäjiä varhaisjakelijoiksi

Viime kesänä Sanoma Media Finland aloitti EarlyBird liiketoiminnan Karkkilassa. EarlyBird tarkoittaa erilaisten paperijulkaisujen varhaisjakelua. – Toiminta lähti hyvin käyntiin Karkkilassa ja varsinkin seuraava alueemme Nummi-Pusulassa lähti vielä jouhevammin käyntiin ja nyt haetaan seuraavat alueet, kertoo EarlyBirdin yhteyspäällikkö Patrick Helander. – Haemme uusia…

(Yksityis)Yrittäjyys

Yksityisyrittäjyys on joskus aika hauskaa, joskus riipaisevaa ja joskus stressaavaa. Yrittäjyys on monelle elämäntapa, toisille mahtava keino ansaita paljon rahaa. Itse aloitin yrittämisen ollessani 17-vuotias ja siitä on jo 30 vuotta aikaa. Näiden vuosien varrella on ehtinyt tapahtua vaikka mitä, ennenkaikkea koko…

25 vuotta yrittäjyyttä

Interenergy/Pressocenter kehittyy edelleen Pekka Massisella on takanaan jo 25 vuotta firmansa kehittämistä Nykyään Pressocenter on yritys, jonka pääpaikka on yhä Lohjalla Kirkniementiellä. Mutta viimeiset viisi vuotta yrityksellä on ollut tytäryhtiö Wilhtom Oy Espoossa. – Wilhtom Oy:n osto oli mahdollisuus, joka piti käyttää…

Osuuspankki Länsi-Uusimaan viime vuonna alkanut ennätyskasvu jatkui alkuvuodesta

Alkuvuoden aikana pankki on saanut 1411 uutta asiakasta Osuuspankki Länsi-Uudenmaan toimitusjohtaja Jarmo Viitanen sekä pankinjohtaja Markus Sillanaukee odottavat mielenkiinnolla pankin edustajiston ehdokaslistoja. Pankin edustajat toimitusjohtaja Jarmo Viitanen sekä pankinjohtaja Markus Sillanaukee ovat erittäin tyytyväisiä pankin vahvaan tulokseen ja ennätyskasvun jatkumiseen viime vuotisen…

Tiedätkö sinä mikä on kirja-aktikvariaatti?

Aktikvariaatit ovat katoamassa Suomesta Lohjan Antikvaarinen Kirjakauppa Ky toimii Nahkurinkatu 10:ssa, osoitteessa, missä liike on sijainnut jo viitisenkymmentä vuotta. – Minä olen ollut tässä vetäjänä nyt 32 vuotta ja minua ennen liike oli ainakin parisenkymmentä vuotta, kertoo Lohjan Aktikvaarisen Kirjakaupan Eira Toivonen.…

Aurinkosähköstä varteenotettava vaihtoehto

Nykyaikaiset aurinkosähköjärjestelmät sopivat niin yksityiskoteihin kuin maatalouteen ja yrityskiinteistöille Auringon kokonaissäteily koostuu auringosta suoraan tulevasta säteilystä ja hajasäteilystä. Hajasäteily on ilmakehän ja pilvien heijastamaa säteilyä sekä maasta heijastuvaa hajasäteilyä. Aurinkopaneelien tuotannon kannalta ei ole merkitystä, onko paneelille tuleva säteily suoraa vai hajasäteilyä.…

Suositut sijoittamisen ja säästämisen kurssit jatkuvat Hiiden Opistolla 13.9.

Lohjan Seudun Osakesijoittajat ry ja Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry järjestävät Hiiden Opiston kanssa sijoittamisen peruskurssin Lohjalla ja Nummelassa. Tämän lisäksi Vihti-Karkkilan Osakesäästäjät ry järjestää Karkkilan työväenopiston kanssa sijoittamisen peruskurssin Karkkilassa. Suositut sijoitusillat jatkuvat jo viidettä vuotta. Osake- ja rahastosäästäminen ja sijoitustuotteiden verotus kiinnostavat…

Kauneus, terveus ja hyvinvointi – uusi kanava aloittaa elokuussa

  Ihmiset haluavat lukea hyvinvointi-, kauneus-ja terveysvinkkejä. He haluavat tietää, mitkä yritykset paikallisesti tarjoavat näitä palveluita – keitä ovat palveluntarjoajat? Aloitamme nyt syksystä tuottamaan hyvinvointisisältöä kotisivuillemme www.ykkoslohja.fi ja etsimme paikallisia yrityksiä ja yrittäjiä, jotka haluavat tulla esille uudella tavalla paikalisille asiakkaille ja…