Kisat Suomeen: Kilpapelaamisen Pohjolan parhaat ratkotaan kesällä Helsingissä

IS: Kilpapelaamisen Pohjoismaiden väliset mestaruuskisat järjestetään elokuun alussa Helsingissä kolmen pelin voimin. Ensimmäistä kertaa vuoden 2016 lopulla pelatut kilpapelaamisen Pohjoismaiden mestaruuskisat saavat jatkoa, kun kisat järjestetään tänä vuonna kahdesti. Mukana ovat viime vuodelta tutut maat: Suomi, Norja, Tanska sekä Ruotsi. Tänä vuonna pelataan…

Yritysten internet kotisivut ja yritysten SOME 2017

Paljon on muuttunut internetissä 25 vuodessa Ennen kaikki koodattiin ”käsin” alusta loppuun, nykyään käytetään pitkälti valmiita osioita ja kootaan legotaloja Elettiin 1990-luvun puolta väliä ja internet oli rantautunut Suomeen, kännyköillä läheteltiin tekstiviestejä ja yrityksissä liideltiin digiajan ensimmäisillä aalloilla. Hämeenlinnassa alunperin jo 80-luvulla…

HIFK:lta suora vastaus kilpapelaamisen ikuisuuskysymykseen!

HIFK-Hockeyn perustaman kilpapelijoukkueen Helsinki REDSin pelaajia voi verrata huippu-urheilijoihin, kertoo seuran myyntipäällikkö Jussi Patjas. – Hyvää ja mielenkiintoista palautetta on tullut. Yhdessä meidän kotipelissä oli mahdollisuus tulla moikkaamaan HREDS-pelaajia ja tutustua meihin sekä lajiin. Siitä me saatiin tosi positiivista palautetta, kertoo HREDS-pomo ja…

Musiikkikoulu Rytmiomena sai jatkajan kun musiikkikoulut Demo ja Jamkids jatkavat toimintaa

Jamkids ja Demo jatkavat pitkälti samalla kaavalla mutta tuovat myös uusia mahdollisuuksia Lohjalle Opettaja Heikki Hänninen on tullut tutuksi jo Rytmiomenan ajoilta ja hänkin jatkaa työssään. Kuvassa myös Demon ja Jamkidsin rehtori Kati Nieminen nykyaikaisen kanteleen kanssa. Monelle lohjalaiselle musiikinharrastajalle tuli mieleen…

Nordeasta monipuolisesti palvelua myös maatalousyrittäjille

Vihdin Nordean yrityksen pankkineuvoja Tarja Pasonen sekä Nordean alueellinen maatalousasiantuntija Erik Puttaa kävivät maatalousyrittäjän palveluita läpi Lohjan konttorilla Nordean konttoriverkosto kattaa sopivasti Lännen Helmen jakelualueen konttoreilla Tammisaaressa, Karjaalla, Lohjalla ja Vihdissä. Näillä konttoreilla Nordea pystyy palvelemaan kaikkia asiakkaitaan alueellisesti ja hyvällä aluetuntemuksella.…

Paikallista liiketoimintaa – halpahallikauppa

Elettiin vuotta 1984 kun Oy Aimo Latvala Ab sai ensimmäisen virallisen merkinnän kaupparekisteriin, ei kylläkään vielä sillä nimellä, mutta yritystoiminta kuitenkin alkoi jo silloin Tammisaaressa. Kuka olisi silloin osannut arvata, että Latvalasta tulee nykyisenlainen kahden kaupan yksityinen, perhomisteinen kauppaketju? Tänään Säästötalo Latvala…

Oulun pelitapahtuma keskellä somekatastrofia!

Kesäkuun alussa Oulussa järjestettävä Vectorama-tapahtuma on ollut viimeisen vuorokauden aikana otsikoissa, kun yksi tapahtuman pelituomareista on saanut potkut virastaan erikoisin perustein. Suomen kilpapeliyhteisössä vaikuttava Suomen elektronisen urheilun liiton hallituksen jäsen, Saints -pelijoukkueen manageri, LanTrek-tapahtuman luottojäsen sekä tuomarina myös työskentelevän Miisa Nuorgamin oli tarkoitus matkata…

Organisaatiot luopumassa Overwatch tiimeistään?

Splyce on Pohjois-Amerikkalainen vuonna 2015 perustettu eUrheilu-organisaatio, joka on tähän mennessä parhaiten tunnettu Counter-Strike: Global Offensive pelistä ja viimeaikoina myös Overwatchista. Tänä aamuna Splyce:n toimitusjohtaja, sekä perustaja Marty Strenczewilk kuitenkin ilmoitti, että organisaatio on toistaiseksi luopumassa OW-tiimistään. Viimeisten viikkojen aikana myös mm. compLexity, Denial,…

Suomalaiskaksikolle täysi potti Britanniasta!

Suomalaiset Miikka ”suNny” Kemppi ja Jesse ”zehN” Linjala juhlivat myöhään sunnuntai-iltana Counter-Strike-turnauksen voittoa Britanniassa. Kaksikko voitti PENTA-joukkueensa kanssa 18 000 dollaria.​ Alkuvuoden ja kevään aikana eurooppalaiseen Counter-Strike: Global Offensive -joukkueeseen PENTA Sportsiin liittyneet suomalaiset Miikka ”suNny” Kemppi ja Jesse ”zehN” Linjala nappasivat uransa suurimman turnausvoiton sunnuntaina. Britanniassa pelatussa ESEA…

Mainostaminen Lohjalla ja Vihdissä

Kettu Julkaisut Oy tuottaa Lohjalle ja sen lähialueille (Vihti, Nummela, Siuntio) joka viikko jaettavaa kaupunkilehti Ykkös-Lohjaa. Ykkös-Lohja jaetaan joka keskiviikko 34 000 painosmäärällä jokaiseen kotitalouteen, jonne Mainosjakelun aluejakelu yltää. Tämän perusjakelun lisäksi kerran kuukaudessa Ykkös-Lohja lehti jaetaan myös Vihdin kirkonkylälle sekä Karkkilaan,…

Kilpapelaaminen ammattina on mahdollista Suomessa!

 Kilpapelaamisesta on tulossa koko ajan suositumpi ja seuratumpi. Samalla yhä useampi pelaaja miettii, miten aloittaa ammattilaisura rakastamansa pelin parissa. Yli kymmenen vuotta kilpapelaajana toiminut Juha ”aNGeldusT” Kurppa toimii nykyään muun muassa asiantuntijatehtävissä tv-lähetyksissä ja pienosakkaana tunnetussa ENCE eSports -organisaatiossa rekrytoijana sekä managerointitehtävissä. Kurpan mukaan…

Viikonloppuna todella erikoinen CS-turnaus

Bukarestissa pelataan viikonloppuna 50 000 dollarin Counter-Strike-turnaus, jossa kisataan viiden hengen joukkueiden sijaan parivaljakkoina. Counter-Strike: Global Offensiven seuraavan Major-turnauksen järjestävä romanialainen PGL järjestää viikonloppuna yhden Counter-Strike-historian erikoisimmista turnauksista Bukarestissa. Romaniaan matkaa kahdeksan joukkuetta, jossa jokaisessa pelaa normaalin viiden hengen sijaan ainoastaan kaksi. PGL:n ja HCTC:n…

Suomi 100 vuotta – Kaarteen sotamuseo, Lohja

Suomi juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan itsenäisenä Suomena. Suomi ei olisi itsenäinen ilman työtä, ponnisteluja ja välillä myös uhrauksia. Yksi itsenäisyytemme peruskivistä on toisen maailmansodan taistelut ja niistä selviytyminen itsenäisenä maana. Länsi-Uudeltamaalta löytyy Lohjalta yksityinen sotamuseo, joka kertoo tämän ajanjakson historiaa yksityiskohtaisesti…

Counter-Strike palaa telkkariin syyskuussa! Emmy ehdokkuus taas?

Yhdysvaltalainen TV-jätti Turner on ilmoittanut Counter-Strike: Global Offensiven palaavan TBS-kanavilleen syyskuussa, jolloin alkaa ELEAGUEn kolmas CS:GO-kausi. Kolmannesta kaudesta ei ole toistaiseksi kerrottu muuta kuin että kausi alkaa perjantaina 1. syyskuuta. Edelliskausien tavoin kaudella kuitenkin mitä todennäköisemmin kisataan yli miljoonan dollarin palkintopotista parhaimpien joukkueiden kesken.…

Kasvu Open avaa paikallisille yrityksille ovia maailmalle

Länsi-Uudenmaan KasvuOpen kasvoi tänä vuonna kattamaan myös Salon ja nyt etsitään tältä alueelta 15 kasvuhalukasta yritystä todelliseen yrityssparraukseen. Yrityksillä on aikaa maaliskuu ilmoittautua mukaan KasvuOpenin sivujen kautta. Kasvu Open – Suomen suurin maksuton yritysten kasvun sparrausohjelma Tavoitteena kaudelle 2017 on kohtauttaa 450…

Peliurheilu olympialaisiin(!)

Kilpapelaaminen tulee vihdoin olemaan osa olympialaisia, kun kesällä Riossa järjestettävissä kisoissa nähdään eGames-peliturnaukset Ison-Britannian hallinnon tukemina. London Games Festival -tapahtuman yhteydessä on julkistettu eGames-kisat, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa elokuun aikana Riossa. Tilaisuudessa julkistettiin myös yleishyödyllinen Kansainvälinen eGameskomitea (IEGC), jota neuvoo Kansainvälinen olympiakomitea…