Länsi-Uudenmaan KasvuOpen kasvoi tänä vuonna kattamaan myös Salon ja nyt etsitään tältä alueelta 15 kasvuhalukasta yritystä todelliseen yrityssparraukseen. Yrityksillä on aikaa maaliskuu ilmoittautua mukaan KasvuOpenin sivujen kautta.

Kasvu Open – Suomen suurin maksuton yritysten kasvun sparrausohjelma

Tavoitteena kaudelle 2017 on kohtauttaa 450 kasvuyritystä yli 900 Suomen liike-elämän huipun kanssa, järjestää 110 tapahtumapäivää ympäri Suomen ja luoda siten ainutlaatuinen mahdollisuus vauhdittaa omaa liikeideaa tai jo olemassa olevaa toimintaa kohti kasvua. Suomen suurimmassa kasvuyrittäjyysohjelmassa osallistuvat yritykset pääsevät testaamaan ideoitaan ja vauhdittamaan kasvuaan yhdessä omien alojensa parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Sparraus lähtee yrittäjän omista lähtökohdista, oli tavoitteena sitten kasvattaa yrityksen liikevaihtoa, henkilöstömäärää, lanseerata uusi tuote tai selvittää kansainvälistymisen mahdollisuuksia. KasvuOpen itse alkoi Jyväskylästä 2010 ja 2011 oli vain 36 yritystä mukana kun jo viime vuonna niitä oli 717. KasvuOpen organisaatio kertookin, että kasvu on mahdollista  vain hyvien kumppaneiden avulla, jotka mahdollistavat kaiken maksuttomuuden (www.kasvuopen.fi)

Karjaan tilaisuudessa paikalla ollut Länsi-Uudenmaan Kauppakamarin toimitusjohtaja Eero Hettula on sitä mieltä, että meillä Läntisellä Uudellamaalla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin moni tietääkään, sijaitsemmehan loistavien logististen reittien varrella kahden suomalaisen (Turku ja Helsinki) kasvukeskuksen välissä. Läntisellä Uudellamaalla on myös hyvät  liiketoiminnoiltaan kasvavat satamat kuten Inkoo, Koverhar ja Hanko. Hettula onkin jo useampaan otteeseen heittänyt ilmoille kysymyksen, jos Tesla haluaisi rakentaa megatehtaansa tänne, olisimmeko me valmiita?

kasvuopen (3)www.jpg

Karjaan tilaisuudessa oli esiintymässä myös yhteistyökumppaneita kuten Novago, jonka toimintaa esitteli toimitusjohtaja Tom Gammals.

Yksi KasvuOpenin alueellisista kumppaneista on Novago, jonka toimitusjohtaja Tom Gammals kertoikin KasvuOpenin olevan toiminnaltaan juuri sellaista, minkä kanssa Novago voi toimia saumattomasti yhdessä (http://novago.fi/lansi-uusimaa/).

KasvuOpen on yrityksille maksuton tapa saada todella kovan luokan asiantuntija-apua ja konsultaatiota. Kuten viime vuoden Länsi-Uudenmaan KasvuOpen voittaja Jouko Riihimäki kertoi, yrittäjällä on hyvä olla sevä näkemys mitä on tekemässä.

– Yrittäjällä tulee olla rohkeutta ja ylpeyttä lähtiessään kasvun polulle. Matkan varrella tulee varmasti vastaan ihmisiä, jotka eivät usko yritysideaan, mutta samalla pitää olla myös valmis kuuntelemaan rakentavaa kritiikkiä, sekä avaamaan itse omaa ideataan muille, valoitti Riihimäki.

– Liian moni hyvä idea on jäänyt autotalliasteelle, koska yrittäjä ei ole halunnut avata ideataan muille siinä pelossa, että joku vielä varastaa hänen ideansa. Tosiasia on kuitenkin, että ei meistä kukaan pärjää yksinään vaan pitää luottaa verkostoon ja rakentaa oman yritystoiminnan ympärille verkosto, jossa jokainen saa jotain hyvää. Parhaimmillaan yritys tarjoaa yhteistyökumppaneilleen, joillain tasolla arvonlisäystä.

 

kasvuopen (1)www.jpg

Oy Soya Ab:n Jouko Riihimäki kävi kertomassa omista kokemuksistaan viime vuoden KasvuOpen kisasta, "pysy omien arvojesi takana"- oli yksi Joukon tärkeä sanoma.

KasvuOpen avaa kasvuhaluisille yrityksille mahdollisuuden testata liikeideaansa kymmenien asiantuntijoiden kanssa; rahoitus, kansainvälisyys, tuotteistus, markkinointi – jos haet kasvua, tämä tie ehkä kannattaisi kokeilla, sillä 15 yritystä omalta alueeltamme pääsee hakijoista kahteen kolmeen sparraspäivään ja kaksi parasta sitten syksyn finaaliin Jyväskylään. KasvuOpen ei ole vain yritysideoiden sparrausta vaan yrityksiä myös viedään ulkomaille. Viime tammikuussa kymmenen yritystä kävi esillä Piilaaksossa ja tälle vuodelle on kalenterissa esittelyt Shanghaissa ja Tukholmassa. Kuten KasvuOpenin tapahtumavetäjät kertovat, jokainen yritys ja sen tavoitteet ovat erilaisia. KasvuOpenin suhteen tärkeintä on halu kasvaa.

Verkostot – strategian päivittäminen – näkyvyys

Kun yritys pääsee mukaan KasvuOpen polulle, saa hän käyttöönsä ainakin hetkeksi verkostot mihin yritysksellä ei kenties muuten olisi mitään mahdollisuuksia. Samalla yrityksen vetäjä(t) pääsevät päivittämään omaa strategiaansa ja saamaan kenties sitä kaivattua rakentavaa kritiikkiä. Mitä pidemmälle yritys pääsee KasvuOpenissa, sitä enemmän yritys saa myös näkyvyyttä.

– Kasvun uralle pyrkivä yritys joutuu avaamaan ulkopuolisille omaa ajatteluaan. Kasvu vaatii rohkeutta, muistuttaa Riihimäki.

KasvuOpen sanastoa:

Kasvupolku®

Kasvupolku® on alueellinen tai toimialakohtainen kasvun sparrausprosessi. Kasvupolku®-kokonaisuus käsittää pääsääntöisesti neljä tapahtumapäivää: starttitilaisuuden, kaksi Kiitoratapäivää ja semifinaalin, josta kaksi parasta yritystä etenee valtakunnalliseen finaaliin. Kiitoratapäivien määrä voi myös vaihdella.

Kiitorata

Kiitoradaksi kutsutaan menetelmää, jossa 5 yritystä tapaa päivän aikana 5 eri asiantuntijaa. Jokainen yritys tapaa yhden asiantuntijan kerrallaan 45 minuutin mittaisessa henkilökohtaisessa ja luottamuksellisessa tapaamisessa. Kiitoradalla ovat mukana kaikki Kasvupolulle valitut yritykset sekä eri alojen asiantuntijat. Yhteisessä aloituksessa yritykset pääsevät pitchaamaan omaan kasvusuunnitelmansa ja myllärit esittäytymään.

Myllärit

Myllärit ovat osaamisensa todistaneita alansa asiantuntijoita. Myllärit vaihtuvat Kiitoratapäivien teemojen mukaan. Taustaltaan he ovat esimerkiksi enkelisijoittajia, myynnin osaajia, markkinoijia, eri maiden ja kansainvälistymisen tuntijoita, vientiyritysten johtajia, toimitusjohtajia ja strategian sparraajia. Finalistit tapaavat heitä Kiitoratapäivien sparraushetkissä.

Sparraus

Sparraus tarkoittaa myllärin ja yrityksen välistä keskustelua, jossa mylläri haastaa yritystä ajattelemaan uusia vaihtoehtoja liiketoiminnassaan. Sparrauksessa myllärit antavat oman näkemyksensä yrityksen liiketoiminnasta, miten sitä voisi kehittää, mihin kannattaa panostaa enemmän ja mitkä voisivat olla yrityksen seuraavat askeleet. Sparraus pohjautuu mm. Jyväskylän yliopistossa kehitettyyn metodiin.

Kasvu Open -semifinaali

Alueellisen tai toimialakohtaisen Kasvupolun päätöstilaisuus, jossa valitaan polun voittaja ja kunniamaininnan saaja. Em. semifinalistit etenevät valtakunnalliseen Kasvu Open -finaaliin, Kasvu Open Karnevaaliin.

Kasvu Open Tuomari

Koska haemme Suomen kasvuhaluisinta, uskottavimman suunnitelman omaavaa kasvuyritystä, tarvitsee prosessi myös tuomarit. Alueellisilla ja toimialakohtaisilla Kasvupoluilla on omat tuomaristonsa, jotka koostetaan alueen/toimialan asiantuntijoista. Lisäksi valtakunnallisessa finaalissa on oma tuomaristo.

Kasvu Open Karnevaali

Kasvu Open -toimintakauden päätös ja valtakunnallinen finaali, jossa valitaan voittajat Start Again-ja Startup -sarjoissa. Finalistien joukko koostuu alueellisten ja toimialakohtaisten Kasvupolkujen parhaimmistosta.