Musti ja Mirri tempaisee: Nyt lemmikeille ruokaa ja jäätelöä kotiovelle Woltin kautta

Ruoan kotiinkuljetuspalvelu Wolt alkaa toimittamaan ruokaa, herkkuja ja kissanhiekkaa lemmikeille torstaina 13.12.2018 alkaen. Palvelu tulee toimimaan yhdeksässä kaupungissa Suomessa, ja se otetaan käyttöön vaiheittain. Nyt karvaisia perheenjäseniä palvellaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Oulussa, Turussa, Tampereella ja Vaasassa. Mustin ja Mirrin sekä Woltin yhteistyö…

Cisco ennustaa verkkoliikenteen rajua kasvua lähivuosina

Videot, pelit ja multimedia tulevat viemään 85 % kaikesta verkkoiliikenteestä vuoteen 2022 mennessä. Maailman johtava IT- ja verkkoratkaisujen toimittaja Cisco on julkaissut Virtual Networking Index (VNI) ennusteensa verkkoliikenteen lähivuosien kasvunäkymistä. Ennusteet pohjautuvat analyytikkojen ennusteisiin ja globaaleihin netin käyttäjätietoihin. – Verkkoliikenteen kasvaessa on…

Neljä skenaariota Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta 2039

“Kaupungistumisen käännekohdat – skenaarioita Suomen kaupungistumisen tulevaisuudesta 2039” on ajatushautomo Demos Helsingin tuore julkaisu, joka johdattelee neljään erilaiseen Suomeen vuonna 2039. Jotta kaupungistumiseen liittyvä päätöksenteko olisi mahdollisimman tasavertaista ja avointa, tarvitaan sen taustalle tutkittua tietoa. Mikäli kaupungistumiseen halutaan vaikuttaa, on muutosprosessien ymmärtäminen…

Suomen talouden suhdannekuvassa tapahtunut selvä muutos

Suomen talouskasvun hidastumisesta on nyt selviä merkkejä, kertoo Säästöpankin tuore suhdannekatsaus. Tätä tukevat muun muassa viennin ja investointien heikko kehitys sekä rakentamisen ja asuntokaupan näkymien hiipuminen. Myös koko maailmantalouden kasvu on selvästi hidastumassa, mutta uutta taantumaa ei vielä ole nähtävissä. Suomen talouskasvu…

Kevytyrittäjä – Kevyimmän tien kulkija

Saako sana yrittäjyys tai laskutuspalvelu sinut jo valmiiksi epämukavuusalueellesi, mutta olisit kiinnostunut kokeilemaan yrittäjyyttä oman unelmasi parissa? Uusi, entistä kevyempi Kassavirtanen on vastannut taitavasti kuluttajien toiveisiin ja kysyntään avaamalla markkinoille kevyimmän kevytyrittäjyyspalvelun. Kevytyrittäjyys on kasvava osa yrittäjyyttä, ja yhä useampi toimii kevytyrittäjänä…

Yrittäjä, varmista työttömyysturvasi ja nosta työtulosi vähintään 12 816 euroon

Ensi vuonna yrittäjän työttömyysturvan YEL-työtulon alaraja on 12 816 euroa vuodessa. Ilmarinen kehottaakin yrittäjiä tarkistamaan työtulonsa ja pohtimaan sen nostamista yli työttömyysturvarajan. Muutos tulee tehdä joulukuun aikana. Yrittäjän YEL-työtulo on yrittäjän eläkkeen ja muun sosiaaliturvan perusta. Vuonna 2019 yrittäjä on työssäoloehdon täyttyessä…

Joka kolmas suomalainen aikoo tehdä jouluostoksia verkossa

Joulukauppa on tällä viikolla kiivaimmillaan. PostNordin ennusteen mukaan suomalaiset ostavat tänä vuonna 230 miljoonalla eurolla joululahjoja verkosta. Joka kolmas suomalainen aikoo tehdä jouluostoksia verkkokaupoista. Suomalaiset shoppailevat verkossa edelleen muita pohjoismaalaisia vähemmän. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa jouluostoksia tekevistä joka toinen ostaa joululahjoja verkosta.…

Tutkijat ennustavat keinoälyn ja lohkoketjuteknologian mullistavan energia-alaa

Kansainväliset huippuasiantuntijat saapuivat SLUSHin päätöspäivänä 5.12.2018 Suomeen jakamaan näkemyksiään keinoälyn ja lohkoketjuteknologian lupaavimmista hyödyntämismahdollisuuksista energia-alalla. Business Finlandin järjestämässä tilaisuudessa myös suomalaisyritykset esittelivät keinoälyä hyödyntäviä energiapalveluitaan. Keinoäly lisää tehokkuutta ja tuottavuutta jo muun muassa markkinointi- ja terveydenhuoltosektorilla. Energia-ala muuttuu juuri nyt voimakkaasti, mutta…

Ammattitaitoisen henkilöstön saatavuudessa on haasteita

HPL:n juuri julkaistun lokakuun TOP 20 liikevaihtotiedustelun mukaan henkilöstöpalvelualan liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavasta ajasta kuusi prosenttia. Henkilöstöpalveluyritysten liiton (HPL) liikevaihtotiedustelun mukaan alkuvuonna henkilöstöpalvelualan liikevaihto kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna jopa seitsemäntoista prosenttia, mutta loppuvuodesta kasvu on hieman hidastunut. Liikevaihdosta suurin osa tulee…

Osakemarkkinoiden näkymät epävarmat – riskien kasvu nostaa hajautuksen ja pitkäjänteisyyden merkitystä

Osakemarkkinoille on odotettavissa nopeita käänteitä ja vauhdikkaita tilanteita myös ensi vuonna. Useat eri epävarmuustekijät pitävät sijoittajat varpaillaan ja hermostuneisuus lisää osakekurssien heiluntaa ympäri maailmaa. LähiTapiolan rahoitusmarkkinaekonomisti Jyri Kinnunen uskoo, että lyhyellä aikavälillä realisoituvat tuotot osakemarkkinoilla saattavat jäädä vaatimattomiksi. Tänä vuonna osakemarkkinoilla on…

VirtualTravellerin perustaja Jaajo Linnonmaa: 360-videon elämys on ylivoimaa matkailumarkkinoinnissa

Virtuaalisuus on matkailu- ja markkinointitrendien maailmanlaajuinen keihäänkärki. Syitä voidaan selittää kameroiden teknologisella kehityksellä tai mobiililaitteiden yleistymisellä. Suurin syy vuonna 2016 läpimurtonsa tehneen 360-videon kiinnostavuuteen matkailumarkkinoinnissa on kuitenkin sen huikea elämyksellisyys jo perinteiseen videoonkin verrattuna. Näin sanoo VirtualTravellerin perustaja ja startup-yrittäjä Jaajo Linnonmaa.…

Sijoitusmarkkinoiden näkymät ovat edelleen haastavat – LähiTapiola kasvattaa korkohyvityksen osuutta

Syksyllä sijoitusympäristössä tapahtui selkeä muutos. Usean eri tekijän seurauksena sijoittajien hermostuneisuus lisääntyi. Myös keskeisten teollisuusmaiden talouskasvun hidastuminen nousi suureksi puheenaiheeksi markkinoilla. Vaimeneva talouskasvu on yksi tekijöistä, jotka vaikuttavat sijoitusympäristöön myös ensi ja seuraavina vuosina. LähiTapiolan rahoitusmarkkinaekonomistin Jyri Kinnusen mukaan sijoittajien tuottonäkymät keskipitkällä,…

Ferratumin maailmanlaajuinen barometri: suomalaiset ovat pihiä joulukansaa

Suomalaiset ovat maailmalaajuisessa mittakaavassa kovin pihiä joulukansaa, käy ilmi yli 23 000 kotitalouden kulutustottumuksia kartoittavasta Ferratumin joulubarometrista. Suomi on yksi maista, joissa jouluun käytetään kuukausituloihin suhteutettuna vähän rahaa – täällä kuukausituloista keskimäärin vain 11 % suunnitellaan sijoitettavan jouluun. Suomen kanssa samassa säästäjien joukossa…

Suomalaisten yritysten “Fiverr” avaa tänään digitaalisen markkinapaikkansa

Suomalaisille pk-yrityksille tarkoitettu liiketoimintapalveluiden markkinapaikka B2Bmarket.fi näkee päivänvalon tänään ja tuo markkinoille alustan, jolla suomalaiset palveluita myyvät ja ostavat yritykset voivat käydä kauppaa. Espoosta ponnistava startup -yritys, B2B Market Oy on vastannut markkinoiden huutoon luomalla digitaalisen markkinapaikan yritysten väliseen kaupankäyntiin. Palvelu helpottaa…

Mitä yrityksen tulee tietää tietosuojasta?

Viime vuosien tietomurrot ja niistä aiheutuneet vahingot yrityksille ja organisaatiolle ovat olleet todella merkittäviä. Samanaikaisesti tavallisetkin kuluttajat ovat heränneet huomaamaan henkilötietojen suojan merkityksen ja he ovat entistä kiinnostuneempia siitä, missä ja miten heidän tiedoistaan huolehditaan. Keskuskauppakamari on julkaissut yhteistyössä Microsoftin kanssa yrityksille…

Teollisuustuotanto jäämässä hieman odotetusta, rakennusalalla kolkuttelee kohta taantuma

Etlan tänään julkistaman Toimialakatsauksen mukaan teollisuustuotanto saattaa jäädä tänä vuonna hieman odotettua ripeää kasvua pienemmäksi. Teollisuuden tuotanto kasvoi tammi-syyskuussa 3,6 prosenttia vuodentakaisesta. Sähkö- ja elektroniikkateollisuus on jatkanut vahvaa kasvuaan, myös kone- ja metallituotteiden tilaukset ovat kasvaneet. Rakentamista ennakoivat indikaattorit viittaavat kuitenkin rakennusalan…

Ulkomaiset yritykset luottavat Suomeen – jopa suomalaisyrityksiä enemmän

Ulkomaiset yritykset pitävät Suomea houkuttelevana liiketoiminnalle, ilmenee Business Finlandin ja Amcham Finlandin teettämästä kyselystä. Barometrin mukaan ulkomaiset yritykset pitävät parhaimpina tekijöinä Suomessa yhteiskunnan vakautta ja toimivuutta, henkilöstön osaamisen tasoa sekä työntekijöiden oma-aloitteisuutta. ”Tulokset vahvistavat käsitystämme Suomen vahvuuksista, joilla pyrimme saamaan yrityksiä investoimaan…

Black Friday -alennukset uskottua pienempiä – kolmanneksella suosituimmista tuotteista hinta nousee

82 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti ostaa tuotteita tai palveluja Black Fridaynä, selviää Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. Lähes 40 prosenttia suomalaisista uskoo säästävänsä vähintään 30 prosenttia tai enemmän vuoden suurimpana alennusmyyntipäivänä, mutta totuus voi olla toinen. Sadan suosituimman tuotteen kohdalla hinta nousee jopa…

Mobiilivarmenteen käyttö kannattaa – Digiasioinnin nopea kasvu korostaa luotettavan tunnistautumisen merkitystä

Väestörekisterikeskus on kilpailuttanut julkishallinnon sähköisten palveluiden tunnistusvälityksen vahvan tunnistamisen luottamusverkostosta ja tehnyt pankkien kanssa sopimukset pankkitunnusten käytöstä tunnistautumisvälineenä. Sopimusten myötä kansalaiset voivat jatkossakin tunnistautua julkisen hallinnon sähköisiin asiointipalveluihin mobiilivarmenteella ja pankkitunnuksilla. Lisäksi palveluihin voi tunnistautua Poliisin myöntämässä henkilökortissa olevalla kansalaisvarmenteella. Telia valikoitui…

Kuntavero nousee puolella miljoonalla suomalaisella – kuntien väliset erot kasvavat

Kunnallisvero nousee ensi vuonna 480 000 asukkaalla, koska 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nostajien määrä vähenee kuitenkin seitsemällä kuluvaan vuoteen verrattuna. Kunnallisvero nousee ensi vuonna 480 000 asukkaalla, koska 46 kuntaa on päättänyt nostaa veroprosenttiaan vuodelle 2019. Nostajien määrä…

Lokakuun kybersää kertoo huijareiden syksystä

Huijarit ja kiristäjät piinasivat lokakuussa sekä Suomessa että ympäri maailmaa. Kybervakoilurintamalla syyttävät sormet kääntyivät osoittamaan Venäjää, mutta myös muihin suuntiin. Hyvin toimivat viestintäverkot toivat auringonpaistetta muutoin harmaankoleaan kybersäähän. Lokakuu käynnistyi heti maanantaista isolla kiristyshuijausmyrskyllä, kun jo kesällä suomalaisia vaivannut pornokiristyshuijaus sai uuden…

Joulusesonki varhaistuu: Verkkokauppa kasvaa, mutta suomalaiseen jouluun kuuluu perinteinen kivijalkakauppa

Muoti- ja urheilukaupassa joulumyynti alkaa jo marraskuun puolivälissä ja erilaisilla myyntipäivillä on kasvava merkitys. Pukinkontissa vaatteet, kengät ja urheilutuotteet ovat säilyttäneet asemansa. Myös kodintekstiilien menekki kasvaa joulun alla.  Joulusesongin merkitys muoti- ja urheilukaupassa on entisestään korostunut. Erilaiset myyntipäivät, kuten Singles’ Day ja…

Suomi voi vähentää päästöjään kustannustehokkaasti

Suomen on mahdollista vähentää päästöjään 60 prosentilla vuoteen 2030 mennessä, Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Tämä vaatii kuitenkin selkeää poliittista ohjausta. Nyt julkaistun selvityksen mukaan Suomen päästöjä voidaan vähentää miltei puolella sellaisin toimin, joista ei koidu elinkaarensa aikana lisäkustannuksia tai jotka jopa tuovat…

Suomen todennäköisin kasvuala on henkilöstön vuokraus

Toimialojen väliset erot tulevan kasvun todennäköisyydessä ovat suuria. Suomessa lähiaikojen todennäköisin kasvuala on henkilöstön vuokraus, mutta kasvajia löytyy runsaasti myös rakennusalalta, kertoo kasvuyrityksiä analysoiva Asiakastieto Group. Kasvuyritysten löytäminen on tärkeä, mutta vaikeaksi koettu tehtävä. Kasvavat yritykset ovat kiinnostavaa asiakaskuntaa niin palvelutarjoajille kuin…

Yrittäjillä on kovemmat tavoitteet sijoittamiselle kuin yrittämiselle

Yrittäjät sijoittavat muuta väestöä ahkerammin. Tärkein syy sijoittamiseen on puskurin luominen. Yrittäjillä jää keskimäärin enemmän tuloja käteen pakollisten menojen jälkeen kuin muilla suomalaisilla, kertoo Danske Bankin Taloudellinen mielenrauha -tutkimus. Suomalaiset yrittäjät ovat sijoittajina muuta väestöä merkittävästi aktiivisempia. Suomalaisista reilu kolmannes sijoittaa osakkeisiin…

Leadfeeder ja LinkedIn aloittavat yhteistyön

Suomalainen B2B-myynnin tehostamiseen erikoistunut startup-yritys Leadfeeder ja LinkedIn aloittavat yhteistyön. Yhteistyön tavoitteena on tuoda integraation avulla LinkedInin yritystieto ja käyttäjädata yli 575 miljoonasta käyttäjästä suoraan Leadfeederin sovellukseen. Integraatio toimii LinkedInin maksullisten Sales Navigator Team ja Enterprise -versioiden kanssa ja sen tarkoituksena on…

PwC:n raportti: Suomalaisista perheyrityksistä kolmannes hakee kasvua yrityskaupoista

Suomalaiset perheyritykset uskovat vahvasti kasvuun seuraavan kahden vuoden aikana. Kasvun vauhdittamiseen omistajat hakevat osaamista yhä useammin perheen ulkopuolelta. Yrityskaupoista kasvua hakee kolmannes yrittäjistä. Tiedot ilmenevät PwC:n tuoreesta perheyrityksiä koskevasta tutkimuksesta. 2018 Global Family Business Survey -raporttia varten haastateltiin yli 2 900 perheyrityksen…

Selvitys: Suomi on turvallinen ja varma maa harjoittaa liiketoimintaa

Ulkomaalaistaustaisista johtajista jopa 95 prosenttia on sitä mieltä, että Suomi on turvallinen ja varma maa harjoittaa liiketoimintaa. Suomalaisen työelämän vahvuuksina pidetään turvallista ja tasa-arvoista työympäristöä, joustavia työaikoja sekä työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumista. Kehitettävää on etenkin eri kulttuureista tulevien työntekijöiden vahvuuksien…