Hallituksen kuntasopeutustoimet jääneet murto-osaan tavoitteista

Talousjohdon kysely: Hallituksen kuntasopeutustoimet jääneet murto-osaan tavoitteista – Maakunta- ja sote-uudistuksesta kymmenien miljoonien lisälasku kunnille Hallituksen kuntasopeutustoimet eivät ole onnistuneet, käy ilmi Kuntaliiton kyselystä. Kyselyssä kuntien ja sairaanhoitopiirien talousjohtajat arvioivat, että vuosityöajan pidentämisestä ja erikoissairaanhoidon kehittämisestä syntyneet säästöt ovat jääneet murto-osaan hallituksen…

SOL on ostanut enemmistön Consultor:n osakekannasta – Osakekaupalla SOL hyppää tietotekniikka-alalle

Solemo Oy (SOL) on ostanut kaksi kolmasosaa tietotekniikan asiantuntijayritys Consultor Finland Oy:n osakekannasta. Osakekauppa on osaltaan vahvistamassa SOLin strategista kasvua ja toiminnan laajentumista. –        Consultor:n hyvä maine, vahva osaaminen sekä osaavan, motivoituneen ja kasvua intohimoisesti haluavan johdon jääminen osakkaiksi oli edellytys osakekaupan…

Japanilaisyhtiö investoi 42 miljoonaa euroa Suomeen

Maailman johtava elektroniikkakomponenttien valmistaja Murata lisää tuotantokapasiteettiaan Suomessa rakentamalla kokonaisalaltaan 16 000 neliön tehdaslaajennuksen Vantaalle. Investoinnin arvo on 42 miljoonaa euroa, ja yhtiö rekrytoi sen myötä 150–200 uutta työntekijää vuosina 2018–2019. Muratan Suomessa valmistamia MEMS-antureita käytetään esimerkiksi itseohjautuvissa autoissa ja sydämentahdistimissa. Japanilaisen…

​​Kiristyvä rahapolitiikka, kauppasota ja Turkin valuuttakriisi koettelevat talousluottamusta

Kuluvan vuoden alkaessa talousodotukset olivat erittäin korkealla ja maailmantalouden vahvan kasvun jatkumiseen suhtauduttiin hyvin luottavaisesti. Sittemmin on käynyt selväksi, ettei talouden nousukausi enää etenekään aivan viime vuotisilla ”jengoilla”. Varsinkin Euroopassa alkuvuoden kehitys on ollut tahmeanpuoleista. Kasvun hidastumisen juuret ovat sinänsä varsin tyypillisissä…

Säästöpankkiryhmä tavoitteiden mukaisessa vauhdissa – panostukset digipalveluihin lisäävät henkilökohtaisen pankkipalvelun saavutettavuutta

Säästöpankkiryhmä etenee kohti strategista tavoitettaan tarjota markkinoiden paras yhdistelmä digitaalista ja henkilökohtaista pankkipalvelua. Alkuvuodesta Säästöpankkiryhmä julkisti joukon uusia digitaalisia palveluja, joilla asiakaskokemusta kehitetään yhä monipuolisempaan suuntaan. Panostukset näkyvät ryhmän tuloksessa, kun tulos ennen veroja laski ollen 29,1 miljoonaa euroa. Säästöpankkiryhmän tulos ennen…

Viihde-elektroniikka, kodinkoneet ja älypuhelimet kiinnostivat kuluttajia vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla

Kodintekniikan kokonaismyynti nousi 6,0 prosenttia vuoden 2018 ensimmäisellä puoliskolla. Kasvua mitattiin pienissä kodinkoneissa 14,0 prosenttia, viihde-elektroniikassa 10,1, matkapuhelimissa 7,1, isoissa kodinkoneissa 3,5 ja kodin tietotekniikassa 1,7 prosenttia. Kamerakauppa sen sijaan taantui 15,7 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1-6/2018. Jalkapallon MM-kisat vauhdittivat tv-myyntiä…

Uusi liikesalaisuuslaki voimaan

Tasavallan presidentti vahvisti 10.8.2018 uuden liikesalaisuuslain, jolla pannaan täytäntöön EU:n liikesalaisuuksien suojaamista koskeva direktiivi. Liikesalaisuuden osalta käytettävä käsitteistö yhdenmukaistetaan siten, että kansallisessa lainsäädännössä käytetään johdonmukaisesti käsitettä liikesalaisuus. Laki tulee voimaan 15.8.2018. Laissa säädetään liikesalaisuuksien suojasta ja siviilioikeudellisista oikeussuojakeinoista. Laissa on liikesalaisuuden määritelmä…

Yhteisö voi tukea yksilön arjen hyvinvointia Oskari -nallen tuella

Uusi puheeksiottamisen palvelumalli Bongaa Oskari on eri yhteisöjen käytettävissä, niin lasten, nuorten kuin aikuistenkin keskuudessa. Tarvitsetko vahvistusta viestillesi? Tarvitseeko ryhmän jäsen tukea joutumatta silmätikuksi? Meinaako tärkeä asia jäädä muun hälinän jalkoihin? Tällöin voi ottaa puheeksiottamiseen tehostettua tukea Oskarilta, joka pehmittää haastavammankin asian…

Sähköpyörätuolijalkapallomaajoukkueen pelaajat saivat tukijoita em-kilpailuihin

Turkulainen urheilijoille ja kuntoilijoille kylmävesialtaita valmistava Aqua Partners on yhdessä LVI-Unionin sekä lajin erotuomareiden kanssa lähteneet tukemaan sähköpyörätuolimaajoukkueen pelaajia heidän valmistautumisessaan kohti ensi keväänä Suomessa pelattavia lajin EM-kisoja. Elokuussa luovutettu shekki osoitettiin suoraan pelaajille heidän omavastuuosuuden pienentämiseen. Shekin luovutus. Takarivi vasemmalta: Oliver…

Työnantaja voi saada tukea osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen

Osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen voi saada erilaisia tukia. Tiedot niistä on koottu yhdelle verkkosivustolle. Osatyökykyisten heikkoa työmarkkina-asemaa on käsitelty runsaasti viime päivinä. Esille on noussut myös työnantajien tarve saada lisää tietoa niistä tuista, joita voi saada osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen. Työnantajille suunnattu tietopaketti työkyvyn…

Valtion budjettiehdotus: tilaa hyvän työllisyyskehityksen ja vahvan kasvun jatkumiselle

Valtiovarainministeri Petteri Orpon talousarvioehdotus tähtää talouskasvun jatkumiseen ja työllisyyden kohenemiseen. Ehdotus julkaistaan kokonaisuudessaan valtiovarainministeriön verkkosivuilla torstaina 9. elokuuta. Valtiovarainministeriö arvioi kesäkuussa, että Suomen talouden vahva kasvu on jatkumassa vielä tänä vuonna, minkä jälkeen talouskasvun arvioidaan hidastuvan. Lähivuosina taloutta tukevat sekä ulkomaankauppa että…

Yritystoiminnan aloittamista halutaan helpottaa poistamalla yksityisten osakeyhtiöiden vähimmäispääomavaatimus

Osakeyhtiölakiin ehdotetaan muutosta, joka poistaisi yksityisiltä osakeyhtiöiltä 2 500 euron vähimmäispääomavaatimuksen. Oikeusministeriön laatiman ehdotuksen tarkoituksena on helpottaa yritystoiminnan aloittamista. – Suomen talous nojaa yrittäjyyteen. Nyt ehdotetulla muutoksella voitaisiin auttaa etenkin pieniä yrityksiä. On tärkeää, että myös pienet yritykset voisivat hyödyntää osakeyhtiöillä olevia…

Atria kutsuu energia-alan opiskelijoita kehittämään aurinkoenergiaratkaisuja

Aurinkoteknologia kaipaa jatkuvasti uusia innovaatioita. Siksi Atria Suomi Oy ja Solarigo Systems Oy järjestävät kilpailun energia-alan ammattikorkeakoulu-, korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille löytääkseen ratkaisuja, joilla voidaan edistää aurinkosähkön käyttöä. Kilpailu on kutsukilpailu, joka järjestetään 8.8.–30.11.2018 välisenä aikana. Kilpailun tarkoituksena on löytää uusia Suomessa hyödynnettävissä…

Visma vahvistaa asemaansa julkisen sektorin kumppanina ostamalla Aditro Public Oy:n

Visma-konserni ja Aditro ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Visma hankkii 100 prosenttia Aditro Public Oy:n osakkeista. Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt yrityskaupan ja se viedään päätökseen syyskuun aikana. Yhdessä Visma ja Aditro Public tulevat olemaan yksi johtavista henkilöstöhallinnon ja taloushallinnon ratkaisujen toimittajista…

Länsi-Uudenmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Jarmo Viitanen OP Helsingin toimitusjohtajaksi

OP Ryhmän suurimman vähittäispankin, Helsingin Seudun Osuuspankin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty maatalous-metsätieteiden maisteri, eMBA, Jarmo Viitanen (58). Viitanen siirtyy uuteen tehtäväänsä OP Länsi-Uudenmaan toimitusjohtajan paikalta. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 8.11.2018. Viitanen on työskennellyt OP Ryhmässä vuodesta 1985. Hän aloitti Imatran Osuuspankissa ja…

Juuso Anteroinen Makerspointin uudeksi toimitusjohtajaksi

Digipainoalan merkittävimpiin kasvajiin lukeutuva turkulainen Makerspoint Oy on vahvistanut kaupallista puoltaan Juuso Anteroisella, joka aloitti yhtiön toimitusjohtajana 1.8. Minulla on ollut kunnia olla sparraamassa Makerspointin johtoa yhtiön perustamisesta saakka ja minusta on hienoa aloittaa työt tutussa ja myyntihenkisessä organisaatiossa, jossa mennään eikä…

Vastuullinen yritys huolehtii ympäristöstä ja työntekijöistään

Suomalaisen Työn Liitto selvitti kyselyssään vastuullisen yrityksen tunnusmerkkejä sekä liiketoiminnassa suomalaisia ärsyttäviä tekijöitä. Suomalaisten mielestä vastuullisen yrityksen tärkeimmät tunnusmerkit ovat ympäristövastuu, suomalaisen työn arvostus ja toiminnan avoimuus. Eniten suomalaisia yritystoiminnassa ärsyttivät välinpitämättömyys työntekijöistä, veronkierto ja johdon palkkiot ja edut. Yli puolet suomalaista…

SijoitusSummit tähtää Suomen suurimmaksi sijoitusalan tapahtumaksi

Ensimmäistä kertaa järjestettävä SijoitusSummit kokoaa syyskuussa pörssiyhtiöt, sijoituspalveluja tarjoavat yhtiöt, sijoitusalan asiantuntijat ja sijoittamisesta kiinnostuneet samaan tapahtumaan. Kolmiviikkoinen verkossa järjestettävä SijoitusSummit tarjoaa osallistujille maksutta laajan katsauksen eri sijoitusmuotoihin ja -instrumentteihin ja pörssiyhtiöihin. Jasmin Hamid, sijoitusbloggaaja, aktiivisijoittaja, juontaja, näyttelijä Sijoitussummit tuo pörssiyhtiöiden johdon…

Kaupan kasvu hidastuu ensi vuonna – palvelutyön verotus rajoittaa kasvua

Edes voimakas suhdanne ei ole riittänyt nostamaan kauppaa 2000-luvun alun kasvulukuihin. Vähittäiskaupan ennustetaan kasvavan tänä vuonna viime vuoden tahtiin, mutta ensi vuonna kasvu hidastuu. Väliaikaisesti noussut työllisyys palaa lasku-uralle 2020. Tukkukaupassa liikevaihdon kasvu ei ole lisännyt työllisyyttä. Palvelualojen kehittymistä hidastaa palvelutyön hintaan…

Piensijoittajien osakekauppa heinäkuussa: Usko Nokian tuloskasvuun on koetuksella

Suomalaiset piensijoittajat kevensivät osakepainoa heinäkuussa. Yli puolet nettomyynneistä selittyy Nokian suosion laskulla. Myös lähelle kurssiennätystään nousseesta Koneesta kotiutettiin voittoja. Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien (Nordnet, FIM, Nordea ja Pohjola) kautta tehtyjen osakekauppojen euromääräinen vaihto laski heinäkuussa 50,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Myös…

Open Source Wood -voittaja: Modulaarinen asumisjärjestelmä Kokoon

Kokoon on nokkela modulaarinen rakennusratkaisu tilapäismajoitukseen kaupunkiympäristössä. Moduulit on helppo kuljettaa ja pinota erilaisiksi yhdistelmiksi, jotka sopivat eri tarpeisiin. Kokoonin prototyypit suunnitteli ja rakensi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Wood Program Studio. Kokoon on yksi Metsä Woodin Open Source Wood -palkinnon voittajista.…

Avotyöstä palkkatyöhön – Päivätoiminnan uudistaminen edistää vammaisten työllistymistä

Päivätoimintaa uudistamalla yhä useampi vammainen henkilö pääsee palkkatyöhön. ”Pitää muuttaa asenteita, ettei avotyö ole kaikkien tavoite ja jatku kannustusrahalla vuosikaupalla. Avotyön olisi muututtava vuoden sisällä palkkatyöksi. Silloin on ilmoitettava vammainen TE-toimistoon työnhakijaksi, jotta voi saada palkkatukea”, sanoo projektipäällikkö Päivi Tainala Sosiaalialan osaamiskeskus…

Pitkäaikaistyöttömyys laski edelleen kesäkuussa

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 272 700 työtöntä työnhakijaa. Se on 47 400 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi edellisestä kuusta 31 100:lla. Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta, joka julkaistiin 24.7.2018. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä…

Suomalaista terveysteknologiaa diabeteksen hoitoon Intian markkinoille

Balansio aloittaa Intian terveydenhuollon markkinoilla Suomalainen terveysteknologia startup-yritys, Quattro Folia Oy on tehnyt Intian kattavan Balansio -palvelun jakelusopimuksen Mumbaihin perustetun yrityksen Balansio Care (Pvt) kanssa. Ensimmäiset yksityissektorin sairaalat ja klinikat Intiassa ovat jo tehneet tilauksia Balansio Care:lta Balansio-järjestelmän käytöstä tarjotakseen potilailleen tehokkaampaa…

Ilmarisen suhdanneindeksi: Teollisuuden työntekijämäärä kovassa kasvussa

Työntekijämäärät Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä kasvoivat toukokuussa 5,9 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Kasvu oli voimakasta erityisesti teollisuudessa, jossa työntekijämäärä kasvoi 6,1 prosenttia. Ilmarisen suhdanneindeksi antaa ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä noin 15 000 yrityksen työntekijämäärissä kuukausi- ja vuositasolla. –…

Sähkön riittävyys tiukilla Suomessa torstaina 19.7.2018

Keskiviikkona 18.7.2018 sattuneen Fingridin Olkiluodon sähköaseman virtamuuntajan tulipalon ja sähköaseman korjaustöiden seurauksena Olkiluodon molemmat ydinvoimalaitosyksiköt 1 ja 2 irtosivat verkosta. Kotimainen tuotanto ja sähkön tuonti eivät mahdollisesti riitä kattamaan sähkönkulutusta. Tilanteen vaatiessa Fingrid varautuu käynnistämään varavoimalaitoksia. Fingrid on pyytänyt sähkömarkkinatoimijoita ja jakeluverkonhaltijoita…

HP esittelee maailman tehokkaimmat edulliset työasemat

Uusi HP Z -sarja tarjoaa edullisessa hintaluokassa ennennäkemätöntä suorituskykyä, laajennettavuutta ja tietoturvaa.  GENEVE, 18.7.2018 — HP Inc. esitteli tänään maailman tehokkaimmat edulliset työasemat, jotka sopivat erityisesti muotoilijoille, arkkitehdeille, luovien alojen ammattilaisille, laitevalmistajille, opettajille, talouden parissa työskenteleville ja muille tehotyöläisille. Uusi HP Z…

Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi Tomi Mäkipelto

Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa (SYT) järjesti kesäkuussa kilpailun, jossa etsittiin Suomen uhkarohkeinta yrittäjää tai yrittäjätiimiä. Kilpailun keulakuvana toimi viime vuonna Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi valittu Jutta Gustafsberg. Kilpailuun tuli 135 ehdotusta. SYT:n kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan kilpailun tarkoituksena oli löytää yrittäjiä tai yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella…

Nixu kehittää digitaalista tunnistusratkaisua ulkomaalaisille

Ulkomaalaisten tunnistaminen sähköisesti helpottaa töihin ja opiskelemaan tuloa sekä mahdollistaa uudenlaisia Suomen kansainvälistä kilpailukykyä parantavia palveluita. Nixu, Suomen Tilaajavastuu sekä Digital Living International käynnistävät yhdessä Sandbox of Trust -pilottihankkeen kehittääkseen ratkaisun ulkomaalaisten luotettavaan sähköiseen ensitunnistamiseen sekä vahvaan tunnistamiseen. Julkisen ja yksityisen sektorin…

Vastuullinen puurakentaminen on MaxBuildin toiminnan ytimessä

Maaseutumainen ja tunnelmallinen puinen kylä, kuitenkin pääkaupungissa ja hyvien palvelujen ja yhteyksien äärellä. Idyllinen yhteisöllinen asuinmiljöö – toimitusjohtaja Kristo Herold rakennusliike MaxBuildistä esittelee ylpeänä Helsingin Myllypurossa seitsemää ns. pitkästä tavarasta rakennettua taloyhtiötä (n. 140 asuntoa), vuonna 2016 valmistuneessa puutalokylässä Myllyväenkadulla, jossa viehättävät…