Työllistämisen helpottamista koskevan esityksen perustelut valmiiksi – Yrittäjät: ”Varsin hyvä lopputulos”

Työ- ja elinkeinoministeriön sekä järjestöjen edustajat ovat saaneet työllistämisen helpottamista koskevan esityksen perustelut valmiiksi. Suomen Yrittäjien mukaan työryhmän valmistelema esitys on kohtuullisen hyvä ja se on syytä saattaa pikaisesti eduskuntaan. Mikael Pentikäinen. Kuva: Markus Sommers TEM:n ja järjestöjen edustajien maanantaina viimeistä kertaa…

Työtyytyväisyydessä molemminpuolinen luottamus ratkaisee

Hyvään työhön kuuluu itsenäisyys, mahdollisuus oppia uutta sekä vuorovaikutus muiden kanssa. Mutta mitä muuta se sisältää? Ammattiliitto Pro tutkii asiantuntijoiden työtyytyväisyyttä vuosittain. Yrityksellä on oltava näkemys siitä, miten henkilöstöä motivoidaan ja heidän osaamistaan kehitetään. Lisäksi työnantajan pitää huolehtia siitä, että asiantuntijoilla on…

MPIDEA 2019 ideakilpailu käynnistyy!

Suomen teollisuuden suuri ideakilpailu MPIDEA on tänään pyörähtänyt jälleen käyntiin. MPIDEA huipentuu kesäkuussa 2019 Suomen suurimman teollisuustapahtuman MPD:n yhteydessä. Ideakilpailun alkuperäinen ehdottaja Siemens pitää uusia ideoita ensiarvoisen tärkeinä. Siemens itse luo ideoita mm. ekosysteemeissä yhteiskehittämisen kautta. Ekosysteemit ovat MPD:n pääteema 2019. MPIDEA-ideakilpailun…

Itsehoitolääkkeet kauppoihin ja apteekkien tarvehankinnasta luovuttava

Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa vaatii hallitusta vapauttamaan apteekkilainsäädäntöä lääkehuolto ja turvallisuus huomioiden. Tarveharkinnasta on luovuttava apteekin perustamisessa, mutta kermankuorintaan perustuva toiminta on torjuttava lääkevarastolle asetettavilla vaatimuksilla. Apteekin vastaavalla hoitajalla olisi oltava proviisorin koulutus. Päivittäistavarakaupan myytäväksi on sallittava ne itsehoitolääkkeet, joiden myyntiä voidaan…

Elisa Oyj lahjoittaa SeAMKille 30 000 euroa, jota hyödynnetään digi-osaamisen vahvistamisessa

Tietoliikenne-, ICT- ja online-palveluyritys Elisa lahjoittaa 30 000 euroa Seinäjoen ammattikorkeakoulun varainkeräykseen. SeAMKille Elisan lahjoitus on merkittävä lisä yli 1,1 miljoonaan euroon kasvaneeseen pottiin, josta varoja tullaan suuntaamaan juuri digiosaamisen vahvistamiseen. Lahjoituksella Elisa haluaa olla omalta osaltaan edistämässä digitalisaation kehitystä Pohjanmaalla. Aiemmin syksyllä…

Vanhempi, suojaa lastasi verkossa vaanivilta vaaroilta digiprofiililla!

”Kukaan ei laita lastaan jääkiekkoharjoituksiin tai pyörän selkään ilman kypärää, joten miksi päästäisit lapsesi verkkoon ilman mitään suojaa?” kysyy aiheellisesti ohjelmistoyhtiö Citruksen kyberturvallisuuden erityisasiantuntija Tessa Viitanen, joka tekee Suomessa pioneerityötä lasten ja nuorten verkkoturvallisuuden puolesta. ”Haluan erityisesti naiset mukaan näihin talkoisiin. Jos…

Raha ja talous kiinnostavat poikia enemmän kuin tyttöjä

Talousasiat ovat nuorten mielestä kiinnostavia, mutta petraamista talousosaamisessa riittää vielä. Halua talousosaamisen parantamiseen löytyy kyllä. Tulokset selviävät tuoreesta Nuorten talousosaaminen -tutkimuksesta. Pojat ovat tyttöjä kiinnostuneempia raha-asioista, jopa kaksi kolmannesta pojista sanoo talousasioiden kiinnostavan heitä. Samaan aikaan tytöt ovat hieman poikia halukkaampia parantamaan…

Uusia yrityksiä perustettu tänä vuonna aiempaa enemmän – myös sivutoimisen yrittäjyyden suosio kasvussa

Tammi-syyskuun aikana perustettiin uusyrityskeskusten maksuttoman yritysneuvonnan avulla yhteensä seitsemän prosenttia enemmän uusia yrityksiä kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Myös sivutoimisen yrittäjyyden suosio näyttää kasvaneen. Kuluvan vuoden tammi-syyskuussa perustettiin uusyrityskeskusten neuvonnan avulla yhteensä 6 002 uutta yritystä. Tämä on seitsemän prosenttia enemmän kuin…

Vähittäiskaupassa pärjäävät parhaiten kansanomaiset uudistajat – Zalando, Motonet ja Ikea osoittavat suuntaa

Asiakkuusindeksin kärkeen nousi tänä vuonna parhaat asiakaskokemuspisteet (84,1) saanut ja ensimmäistä kertaa tutkimuksessa mukana ollut Yliopiston Apteekki. Kolmen parhaan asiakaskokemuksen joukkoon ylsivät myös Aurinkomatkat (82,3) ja Musti & Mirri (82,3). Seuraavat sijat menivät Tjäreborgille ja Pop Pankille. Asiakasuskollisuuden kolmen kärjessä olivat puolestaan…

Kotipizza-ketju palkitsi yrittäjiään vuosittaisessa Syysseminaarissa

Kotipizza-ketju palkitsi franchisingyrittäjiään eri puolilta Suomea erinomaisista myyntisaavutuksista, myynnin kehityksestä ja keskiostoksen kasvattamisesta. Lisäksi palkittiin vuoden yrittäjä, vuoden tulokas, vuoden shop in shop -yrittäjä, vuoden paikallinen yrittäjä ja vuoden työntekijä. Palkinnot jaettiin Kotipizzan vuotuisessa Syysseminaari-tilaisuudessa. Kuva Henri Luoma Vuoden 2018 alkupuoliskon aikana…

Kysely: Itsensätyöllistäjät toivovat helpottavia muutoksia eläkevakuuttamiseen

Laskutuspalveluita käyttävät itsensätyöllistäjät eli niin kutsutut kevytyrittäjät kokevat yrittäjän eläkevakuutuksen (YEL) vaikeaksi. Yli 70 prosenttia heistä haluaisi vakuuttaa itsensä työntekijän eläkevakuutuksen (TyEL) kaltaisella mallilla. Vakuuttamisvelvollisuuden ulkopuolelle jäävät itsensätyöllistäjät voivat jäädä ilman eläketurvaa. Tiedot käyvät ilmi työeläkeyhtiö Elon ja Uusi työ ry:n teettämästä…

Diginatiivit vauhdittavat verkkokaupan kansainvälistymistä

Verkkokauppaostokset tehdään yhä useammin ulkomaisista verkkokaupoista. Rajojen yli tapahtuvan verkkoshoppailun yleistyminen on pääasiassa nuorten diginatiivien ansiota. Osassa Euroopan maista ulkomaisista verkkokaupoista ostoksia tekevien nuorten määrä on yli tuplaantunut kolmessa vuodessa. Tavat tehdä ostoksia verkkokaupoissa vaihtelevat ikäryhmittäin. Nuoret shoppailevat verkossa vanhempia ihmisiä enemmän…

Lisäävätkö datanvälittäjät kilpailua?

Lisäävätkö datanvälittäjät kilpailua? Ero elintarvikkeiden tuottaja- ja kuluttajahintojen välillä kasvoi kun datanvälittäjä poistui Kuluttaja- ja markkinadatan keräämiseen ja myymiseen erikoistuneet datanvälittäjät (data brokers) ovat nousseet merkittävään rooliin yritysten tietolähteinä. Datanvälittäjiä käytetään kasvavassa määrin paitsi kuluttajatietojen, myös kilpailijoista saatavan tiedon keräämiseen. Tuore tutkimus…

Sweco valittu Terrafamen akkukemikaalitehtaan tehdassuunnittelijaksi

Erik Skogström, Sweco ja Joni Lukkaroinen, Terrafame Sweco on tehnyt Terrafamen kanssa sopimuksen akkukemikaalitehtaan tehdassuunnittelusta. Sähköajoneuvojen akuissa hyödynnettäviä kemikaaleja tuottavan tehtaan suunnittelu on aloitettu lokakuussa ja rakentamisen on määrä alkaa vuoden 2019 alkupuolella. ”Terrafame on pitkäaikainen kumppanimme ja olemme iloisia päästessämme jatkamaan…

Pikkuyrittäjät on jälleen Euroopan ykkönen

Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) Pikkuyrittäjät-ohjelma palkittiin Euroopan parhaana yrittäjyyskasvatusohjelmana Gold Global Best Award -tunnustuksella Houstonissa, Yhdysvalloissa.  Pikkuyrittäjät palkittiin Gold Global Best Awards -kilpailun kategoriassa Yrittäjyys ja yrittäjämäiset taidot viime perjantaina. Kaikkiaan kilpailun kategorioita oli kuusi. –   Hienoa saada tunnustus pitkäkestoisesta työstä. Pikkuyrittäjät-ohjelma on…

Uusi yrityslainojen markkinapaikka sijoittajille ja rahoitusta tarvtiseville

Nousu Capital Oy avasi 25.10.2018 palvelun, jonka kautta tarjotaan luokiteltuja PK-yritysten lainoja sijoittajille. Tuotteet ovat pienten ja keskisuurten yritysten lainoja, joihin sijoittamalla saa kuukausittaisen koron ja maksusuunnitelman mukaisen lainapääoman lyhennyksen. Sijoittajat voivat tutustua lainaa tarvitseviin yrityskohteisiin Nousu Capitalin markkinapaikalla ja arvioida kohdeyritysten…

Kasvu Openissa palkintona miljoonarahoitus vuonna 2019

Kasvu Open Karnevaalissa 25.10. julkistettu “Sijoittajan suosikki 2019” -niminen palkinto mahdollistaa palkinnon saajalle jopa miljoonarahoituksen. Palkinto toteutetaan yhdessä Innovestorin ja Nordean kanssa ja se jaetaan ensimmäisen kerran Kasvu Open Karnevaalissa 2019. Valtakunnallisesti toimiva yritysten kasvun sparrausohjelma Kasvu Openissa julkistettiin torstaina 25.10. uusi…

Kiertotalous on kestävän talouskasvun edellytys

Ihmiskunta kuluttaa enemmän luonnonvaroja kuin maapallo voi kestävästi tuottaa. Jos kaikki kuluttaisivat kuin suomalaiset, tarvitsisimme 3,6 maapalloa. Valtakunnallinen ympäristöhuoltoalan yritys Remeo Oy haastaa itseään ja kumppaneitaan kehittämään uusia, kestävää kehitystä tukevia kiertotalouden ratkaisuja. Mistä kiertotaloudessa on kysymys, Remeon kaupallinen johtaja Sanna Karppinen? –…

Radiokanava BusinessFM hakee osavaltakunnallista toimilupaa

Pääkaupunkiseudulta Tampereelle ja Ouluun jo laajentunut, erityisesti hyvästä musiikista ja työuransa kehittämisestä kiinnostuneille kuulijoille suunnattu kotimainen BusinessFM-radiokanava hakee Viestintävirastolta osavaltakunnallista toimilupaa kaudelle 2020-30. Kanava haluaa välittää työ- ja talouselämän arvokasta tietopääomaa ja sen myötä omalta osaltaan edistää suomalaista kansantaloutta nykyisiä kuuluvuusalueitaan laajemmin.…

Nitor vahvistaa data science- ja yritys­arkkitehtuuri­palvelujaan yrityskaupalla

Nitor on tehnyt 1.10.2018 yrityskaupan ATK Helsinki -yrityksestä. Kaupalla Nitor vahvistaa sekä data science- että yritysarkkitehtuuriosaamistaan. Kaupan myötä Nitorin tiimiin liittyy kaksi pitkän linjan asiantuntijaa: Samuli Visuri ja Jarkko Honkio. ATK Helsingin avainhenkilöistä Samuli Visuri ottaa johtaakseen Nitor Insightin toimitusjohtajan roolissa. Nitor…

Maailmaa voi parantaa myös säästämällä

Kierrättäminen, julkisen liikenteen suosiminen tai reilusti tuotettujen elintarvikkeiden valitseminen ovat arkipäivää jo monelle meille tavalliselle suomalaiselle. Vaikka valinnoistamme syntyneet pienet purot kasvavat joiksi, tuntuvat arjen valinnat joskus riittämättömiltä taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Mitä, jos voisimme tehdä kestävämpiä valintoja, joilla on vuosien saatossa suuri merkitys ja…

Muistitko pestä kädet? Siisti toimisto säästää työnantajan rahoja ja työntekijän terveyttä

Aika harva on tullut ajatelleeksi, että toimiston siivousmenetelmillä on suora yhteys työntekijöiden terveyteen ja sairauspoissaoloihin. Suomessa 5 % palkkakustannuksista kohdistuu sairauslomien maksamiseen.* Hygienian yleinen vaatimustaso ja tietämys ovat nousseet tasatahtia siivousalan tekniikoiden kehittyessä. Siivousalan ammattilaisen näkökulmasta se tarkoittaa, että siivouksen on oltava…
yrittäjän hyvinvointi

Valtaosa yrittäjistä nauttii työstään – avainasemassa tunne työn sujuvuudesta ja sosiaaliset verkostot

Työeläkeyhtiö Elon toteuttaman Menesty yrittäjänä -tutkimuksen perusteella yrittäjät voidaan jakaa neljään eri ryhmään tyytyväisyyden ja työn imun perusteella. Yrittäjinä viihtyvillä ja työstään innostuneilla vastaajilla on hyvät yrittäjyystaidot ja he pitävät huolta sosiaalisista verkostoistaan. Työeläkeyhtiö Elo selvitti Suomessa toimivien yrittäjien työhyvinvoinnin tilaa ja…

Digitalisaatio on ihmisten ja softan symbioosi

– Kun yritys päättää painaa kaasu pohjassa kohti digitalisaatiota, on alustan ja asiakaskokemuksen oltava oikein viritetty, Digian toimitusjohtaja Timo Levoranta sanoo. Haastattelijana vieraileva päätoimittaja Alf Rehn / Menestyksen avaimet, tuotanto Editor Helsinki. Levoranta viittaa alustoihin, joilla on verkottuvassa bisnesmaailmassa kriittinen merkitys, toimipa yritys…

Louhintaohjelmat pommittivat syyskuussa erityisesti iPhoneja

Tietoturvayhtiö Check Pointin keräämien tietojen mukaan kryptovaluutan salalouhintayritykset iPhone-puhelimilla lähes nelinkertaistuivat syyskuun lopulla. Check Pointin syyskuun haittaohjelmatilasto paljastaa lähes 400 prosentin kasvun Applen IPhone-puhelimiin kohdistuvissa kryptolouhijahyökkäyksissä syyskuussa. Niissä käytetty Coinhive-haittaohjelma on pitänyt globaalin haittaohjelmatilaston ykköspaikkaa viime joulukuusta saakka. Coinhiven esiintyvyys yritysverkoissa oli…

Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun voittajat 2018

Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun kansalliset voittajat on valittu. Kaiken kaikkiaan kilpailussa oli 33 aluefinalistia, joista 12 eteni kansalliseen finaaliin. Kilpailun vuoden 2018 kansallisiksi voittajiksi valikoituivat tietojenkäsittelyn opiskelija Petteri Timonen Salosta, Visma Solutions Oy:n toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara Lappeenrannasta sekä paraurheilija Sini Pyy Rovaniemeltä. Voittajat palkittiin Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä 13.10.2018. Päätuomaristossa yhteiskunnallisia vaikuttajia Kansalliset voittajat…

Kotimainen tuote on vastuullinen ostopäätös

Arkisilla kulutusvalinnoilla on merkitystä ympäristölle ja yhteiskunnalle. Sen lisäksi, että kotimainen, ympäristöystävällisesti valmistettu ja pakattu tuote säästää luontoa, se edistää työllisyyttä. Kotimainen tuote voi myös osaltaan tukea suomalaisten ekologisten innovaatioiden kehittämistä. Kotimainen perheyritys Berner Oy on tarjonnut kuluttajille korkealaatuisia kotimaisia ja kansainvälisiä…