Suurimmalla osalla suomalaiskuluttajista joululahjabudjetti on 300 euroa tai vähemmän, selviää Hintaoppaan kuluttajatutkimuksesta. Lähes joka kolmas jättää huokeiden hintojen toivossa osan lahjahankinnoista joulun jälkeisiin alennusmyynteihin. Joulushoppailulle ominaista on myös kivijalkakauppojen suosiminen ja hintojen heilahtelu. Hintaoppaan datan perusteella joulun hittituotteiksi ennustetaan pelikonsoleita.
Yksi joulukuun ostospiikkejä on perinteisesti veronpalautuspäivän tienoilla. Puolueettoman hintavertailupalvelu Hintaoppaan data osoittaa, että viime vuoden joulukuussa suomalaiset shoppailivat eniten 11. joulukuuta, jolloin kasvua edelliseen maanantaihin oli 21,4 prosenttia.
Hintaoppaan ja Bilendin toteuttaman kuluttajatutkimuksen mukaan 62 prosenttia vastaajista aikoo käyttää tänä vuonna joululahjaostoksiin 300 euroa tai vähemmän. Suosituin vastaus joululahjabudjettiin oli 101-200 euroa.
Marraskuun lopussa vietetty Black Friday on vakiinnuttanut paikkansa etenkin verkkokauppojen ostosjuhlana. Joululahjaostoksia tehdessä vastaajat suosivat tutkimuksen mukaan kuitenkin edelleen perinteisempiä kivijalkamyymälöitä.
”Osallistujista 41% aikoo ostaa suurimman osan tai kaikki joululahjansa kivijalkamyymälöistä. Vain 14 prosenttia vastaajista on suunnitellut ostavansa suurimman osan tai kaikki joululahjansa verkkokaupoista”, kertoo Hintaopas.fi:n maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.
Vaikka joululahjat halutaan yleensä saada jaettua jouluaattona, myös välipäivien alennusmyynnit ja hinnat kiinnostavat vastaajia, sillä jopa 30 prosenttia aikoo ostaa osan joululahjoista vasta joulun jälkeisistä alennusmyynneistä.
Viime hetken shoppailija saa lahjat hyvään hintaan – pelikoneet joulun hittituotteita
Hintaopas on tutkinut hintojen käyttäytymistä joulunalusviikkoina. Datasta selviää, että viime vuonna hinnat olivat edullisimmillaan 15.–17. joulukuuta.
”Tämän jälkeen hinnat kohosivat taas, mutta putosivat viime tipassa ostoksia tekevien onneksi 22.–23. joulukuuta. Kaikista halvimmillaan tuotteet olivat kuitenkin jouluaattona”, Matinvesi-Bassett jatkaa.
Hintaopas ennustaa aikaisempien vuosien datan perusteella tämän vuoden suosituimmat lahjatuotteet. Ykkössijalle pääsee Sony PlayStation 4 Pro 1 TB ja toiselle sijalle Nintendo Switch. Kolmanneksi suosituimmaksi ennustetaan JBL Charge 3 -kaiutinta.
”Joululahjaostoksilla hintavertailun tarve korostuu, sillä vaikka useilla tuotteilla hinnat alenevat joulua kohti mentäessä, esimerkiksi lastentarvikkeet ja lelut -kategoriassa hinnat ovat sen sijaan perinteisesti nousseet lähellä joulua”, Matinvesi-Bassett opastaa.
Hintaopas ennustaa: joulun 2018 suosituimmat kategoriat
1 Pelit & Pelikonsolit
2 Kaiuttimet & Kuulokkeet
3 Keittiö & Kotitalous
Hintaopas ennustaa: joulun 2018 suosituimmat tuotteet
1 Sony PlayStation 4 Pro 1 TB
2 Nintendo Switch
3 JBL Charge 3 -kaiutin
4 Apple AirPods -kuulokkeet
5 Bose QuietComfort 35 II -vastamelukuulokkeet
6 Moccamaster-kahvinkeitin
7 KitchenAid Artisan -monitoimikone
8 Dyson V8 Absolute -pölynimuri
9 Oral-B (Braun) Pro 2900 CrossAction Duo -sähköhammasharja
10 Braun Series 7 790cc -parranajokone
Ilmainen Hintaopas-sovellus on saatavilla sekä Apple- että Android-puhelimille.
Hintaopas.fi:ssä on 783 verkkokauppaa, 3 150 000 indeksoitua hintaa, 183 000 indeksoitua tuotetta.
*Hintaopas seuraa kotimaisten verkkokauppojen hintoja ja toteutti tutkimuksen Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 8.11.–12.11.. Tutkimukseen vastasi 1000 suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.