Menneenä vuonna olimme mukana aloittamassa useampaa kotisivuprojektia, joista osa lähti hyvin ”lentoon” ja osa on vielä lähtökuopissaan. Jokaisen sivuston osalta työ jatkuu vuonna 2019 samalla kun etsimme uusia kumppaneita, uusia suomalaisia sivustoja sekä saatamme aloittaa myös uusia sivustoprojekteja.
Menneenä vuonna, eli 2018, aloitimme mm. tällaisen sivuston: www.eepelit.fi jonka pääsisältönä tulee olemaan eSports Suomessa + uutisia maailmalta

Aloitimme myös www.hyvinvointi.pro sivuston, jonka sisältöä ovat meidän hyvinvointiimme liittyvät asiat ja uutiset.
Yritysuutisia jatkettiin täällä Kettu Julkaisuiden omilla sivuilla, mutta myös www.kuninkaantie.fi sivusto sai oman osansa uutisoinnista varsinkin kesällä lehtemme Lännen Helmi 2018 numeron ilmestyttyä.

Myös politiikan sivustomme käynnistettiin uudelleen. Aiemmin meillä oli vain kunnallistason poliittisten uutisten sivusto, mutta tulevia eduskuntavaaleja ja muutenkin tulevia vuosia ajatellen ja poliittisia uutisia ajatellen avasin uuden Suomen kattavan sivuston, jolle olemme vähitellen keränneet ja ohjanneet suomalaisten puolueiden omia artikkeleita: www.suomenpolitiikka.fi
Raskaiden teemasivustojen lisäksi vuonna 2018 aloituksen sai myös harrastuksille suunnattu erikoissivusto sekä urheiluun ja siihen liittyviin asioihin erikoitunut Sportting.fi sivusto.
Yksi vanhimmasta verkostomme sivustoista eli ER-tuen oma sivusto jatkoi myös vuonna 2018 erilaisten pienten markkinointi ja mainontavinkkien jakamista muiden uutisointien ohessa ja vuonna 2019 vinkit tulevat jatkumaan.
Ja olihan sivustoissa myös oikea vinkkisivustokin eli www.vinkkaajaveikkaa.fi, joka silloin tällöin tarjosi pelivihjeitä ja uutisoi pelialan tapahtumista ja jättipoteista. Vuosi 2019 jatkaa tällä sivustolla vanhaan malliin eli julkaisten vinkkejä eri pallopeleihin aina satunnaisesti.