Urheilu, tuo suomalaisten sydäntä lähellä oleva ja välillä vahvastikin mielipiteitä jakava, jopa vakava asia. Torstaina jaettiin taas palkinnot Urheilugaalassa ja monella on sanottavaa siitä, menivätkö ne oikeaan osoitteeseen. Liityn siihen joukkoon tässä.

Sykähdyttävin hetki –äänestyksessä pysti meni mielestäni juuri sille, kenelle pitikin, eli Mari Laukkaselle. Minut tosin yllätti täysin se, että Lauri Urpalaisen MM-voitto e-urheilussa oli edes ehdolla. Taakse jäivät yleisöäänestyksessä monet oikeat urheilijat. En mitenkään miellä esimerkiksi shakkia tai e-urheilua urheiluksi. Urheiluhan on liikettä. Kyllä noissa mainituissa hermoja ja rakkoa koetellaan, samaten istumalihaksia. Saattaapa joku hikikarpalokin kihota otsalle tiukassa paikassa, mutten usko että kamalasti kaloreita kuluu. Jos minun tietokoneen ääressä viettämääni aikaa joku mittaisi, ansaitsisin vähintään kunniamaininnan, kuten todella moni, moni muukin.

Mikä jäi kieltämättä vähän kaihertamaan, oli Tampereen Voimistelijoiden Minettien jääminen palkinnotta. En seuraa joukkuevoimistelua, mutta kun katsoi lyhyestäkin videoklipistä heidän osaamistaan ei voi kuin ihailla sitä taitoa, koordinaatiota ja loppuun asti hiottua ohjelmaansa. Minetit olisivat saaneet minun ääneni vuoden joukkueeksi. Painoiko sitten toimittajien vaakakupissa enemmän lajin tunnettuus kuin saavutukset? Ehkä harrastajamäärät? Tai se, että miesten joukkueurheilua arvostetaan toimittajien piirissä enemmän kuin naisten? Siitä voidaan olla monta mieltä.

Iivo Niskasen Uuno-pystiä ei voi mitenkään väheksyä. Hänen suorituksensa kotikisoissa oli kerta kaikkiaan loistava! Mutta: Henri Kontinen voitti Piercen kanssa tenniksen Grand Slamin nelinpelissä, mitä yksikään suomalainen ei ole koskaan tehnyt. Kenties moni toimittaja onkin paininut näiden asioiden kanssa ääntä antaessaan. Kukapa tietää?

SOHVAMAMMA