
Kampaamo- ja kauneuspalveluiden asiakkaiden on mahdollista ostaa Timma.fin kautta lahjakortteja, joiden tulot ohjautuvat välittömästi hänen valitsemalleen palveluntarjoajalle. Asiakkaat ovat halunneet osoittaa tukeaan hius-, kauneus- ja hierontayrittäjille, sillä lahjakortteja on ostettu yksistään Suomessa viime torstaista lähtien jo yli 40 000 eurolla.
Hius-, kauneus- ja hierontapalveluiden digitaalinen markkinapaikka Timma on seurannut huolestuneena, kuinka kampaajien, kauneusyrittäjien ja hierojien varauskalenterit ovat lähes tyhjentyneet koronaviruksen takia. Näiden pienyritysten taloudellinen tilanne on vaakalaudalla, kun asiakkaat ovat peruneet tai siirtäneet käyntejä pidemmälle kevääseen.
– Lähdimme pikaisesti keksimään keinoja, joilla saisimme helpotettua 9 000 yrittäjäasiakkaamme arkea yhä heikentyvässä taloudellisessa tilanteessa niin Suomessa, Ruotsissa kuin Norjassakin. Meille syntyi idea myydä lahjakortteja Timman kautta suoraan liikkeisiin, jotta tulot ohjautuisivat välittömästi ja kohdennetusti näille yrittäjille, Timman toimitusjohtaja Lari Mykrä kertoo.
Asiakkaat voivat pitää luottokampaajansa toiminnassa
Lahjakortin ajatuksena on, että asiakas voi helpottaa oman luottokampaajansa, kauneus- tai hierontapalveluiden yrittäjän taloudellista tilannetta, vaikka ei olisi lähiviikkoina käyttämässä palveluita. Timma.fin tai mobiilisovelluksen kautta lahjakortin voi ostaa ilman turhaa liikkumista, ja sen voi käyttää itselleen sopivana hetkenä.
Suomessa Timmalla on yritysasiakkaina 3200 hius-, kauneus- ja hieronta-alan liikettä, joissa työskentelee yli 6000 yrittäjää.
– Viime torstaista lähtien Suomen liikkeisiin on ostettu kauttamme jo 430 lahjakorttia yli 40 000 eurolla. Tämä osoittaa asiakkailta upeaa välittämistä ja auttamisen halua. Monelle yrittäjälle lahjakortti tulee varmasti tarpeeseen, ja siitä olemme kaikki kiitollisia, luonnehtii Lari Mykrä.
Perinteisesti alan toimijat ovat pienikokoisia yrityksiä, jotka työllistävät itsensä ja mahdollisesti muutamia ihmisiä.
– Monet alan yrittäjät pitävät liikkeitä auki, vaikka asiakkaita käy puolet vähemmän kuin normaalisti. Osalla toimijoista asiakkaita ei ole juuri lainkaan. Lahjakorteilla pieniyrittäjät saavat tarpeellisia lisätuloja, joilla hoitaa välttämättömiä juoksevia kuluja, kuten vuokria, Mykrä toteaa.
Myös Norjassa on myös aktivoiduttu ostamaan lahjakortteja yli 21 000 kruunulla. Norjassa Timmalla on 664 liikettä, joissa työskentelee 1679 yrittäjää. Ruotsissa Timmalla palveluin pariin kuuluu hieman yli 500 liikettä, ja lahjakortteja on ostettu muutamia.
Lahjakortti kertoo välittämisestä
Aiemmin kun kuluttaja osti lahjakortin Timmaan, ja yrittäjä sai tulot vasta siinä vaiheessa, kun asiakas maksoi palvelun lahjakortilla. Nyt tärkeää on saada yrittäjille heti tuloja.
– Halusimme omalta osaltamme tukea yrittäjiä ja luovumme toistaiseksi omasta komissiostamme. Lahjakortin summa menee pienyrittäjille vain vähennettynä maksuvälittäjän 1,5 % kustannuksella. Lisäksi vakuutamme jokaisen lahjakorttina ostetun summan. Mikäli kävisi niin ikävästi, että kampaamo- tai kauneusalan yritys menisi konkurssiin, korvaamme asiakkaalle lahjakortin arvon Timma-saldona. Hän voi käyttää saldoa mihin tahansa palveluun markkinapaikassamme, Mykrä jatkaa.
– Kannustammekin nyt kaikkia ostamaan mahdollisuuksien mukaan lahjakortin pienyrityksiin, jotta voimme yhdessä helpottaa heidän ahdinkoaan. Lahjakortilla voi osoittaa, että välittää pienyrittäjän toiminnan jatkumisesta, Mykrä summaa.
Timman henkilökunta on saanut huolestuneita yhteydenottoja yrittäjien kyvystä maksaa laskuja, jos liike joudutaan sulkemaan koronakriisin vuoksi.
– Huoli on aiheellinen, sillä moni yrittäjä toimii toiminimellä ja siinä tapauksessa velvollisuus erääntyneiden laskujen maksamiseen ei häviä liiketoiminnan lopettamisen jälkeen. Haluamme, että heidän ei tarvitse murehtia maksukykyä meidän laskujemme osalta. Maksuaikaa on nyt pidennetty toukokuulle saakka ja katsomme sitten taas eteenpäin. Mikäli käy niin ikävästi, että liike joutuu lopettamaan toimintansa koronakriisin vuoksi, niin emme laita erääntyneitä laskuja perintään, vaan kirjaamme ne itsellemme luottotappioksi, Lari Mykrä toteaa.