Internet tuli arkeemme noin lähes 30 vuotta sitten. Näiden vuosien aikana netin sivustot ovat ottaneet sisäänsä valtavan määrän tietoa, ajatuksia, kommentteja – ja nyt mekin alamme käydä läpi kaikkia mielenkiintoisia, ja kenties erikoisempia sivustoa, aina kun sattuu olemaan aikaa niiden kaivamiselle. Tällä kertaa löysimme mm. tällaisia mielenkiintoisia sivustoja, suomeksi.

Kauneudenhoitoa ja hyvinvointia

Kaudenhoitoon löytyy hyviä vinkkejä esimerkiksi kauniimmaksi.fi sivuston Naturelle-tuotteiden artikkelin kautta. Mutta muutenkin sivustolta löytyy vinkkejä kauneudenhoitoon. Luonnonkosmetiikan valmistuksessa suositaan luonnonmukaisia raaka-aineita, joiden alkuperä pystytään jäljittämään. Kasviperäisissä raaka-aineissa suositaan sertifioitua luomulaatua

Hyvinvointiimme liittyvät monet asiat ulkoisen kauneudenohella, toisaalta olemme kiinnostuneita ilmastoasioista, mutta myös ruokahävikki ja Matsmartin tyyppiset ratkaisut kiinnostavat meitä. Matsmartin tilaamassa Kantar-tutkimuksessa selvisi, että hinta on tärkein ostokriteeri 69 prosentille suomalaisista. Ja on kyse sitten ruoasta, liikunnasta tai mistä onkaan, niin kaikella on myös oma merkityksensä työmotivaatio kehitykseen suomalaisissa yrityksissä.

Tähän kaikkeen liittyy toisaalta myös se tietotaidon lisääntynyt tarve, joka tuo useasta lähteestä eteemme ja korviimme koko ajan lisäätietoa, miten sitä suodatamme onkin sitten aivan eri asia, sillä markkinavoimat ja copywriting-velhot kyllä osaavat asiansa. Laajimmillaan copywriting tarkoittaa strategiaan pohjautuvien viestintä- ja markkinointikonseptien laatimista. Selkeät konseptit auttavat pitämään brändin viestinnän yhtenäisenä ja kertomaan brändin tarinaa tunnistettavalla ja mielenkiintoisella tavalla.

Millaisella sähkö-kaasu-aurinkoautolla ajamme 2030-luvulla?

Autoilu ja asuminen ovat viime aikoina vaihdelleet pääuutisten teemoissa tasaisen tahtiin. Sähköautoilu ja sähköautot, ja nyt kotien sähkökulutus ovat enemmänkin esille kustannuspaineiden vuoksi, mutta muutenkin nämä asiat ovat olleet median hampaissa. Autoilussa on myös paljon teknisiä uudistuksia kuljetusalalla, kuten DAF jakeluautojen uudet versiot. DAF-jakeluautoissa käytetään samaa alustaa kuin palkituissa kaukokuljetuksiin käytettävissä kuorma-autoissa. Samoin kuin sisarmallinsa, uusi jakeluautojen sarja rikkoo rajoja ajomukavuuden, turvallisuuden, tehokkuuden ja vähäpäästöisyyden saralla.

Entä sitten tässä kaikessa matkustaminen? Lähialueen matkailu tarkoittanee Suomen ja Itämeren matkailun lisäämistä kaukomatkailun kustannuksella, mikä taas näkyy takuuvarmasti matkatoimistojen kuten Tjäreborg tuloksessa. Kyseinen matkatoimisto on mm. tuonut kotisivuilleen Näe ja koe -lomahaun, joka on yksi vaihtoehto muiden lomahakujen rinnalla Tjäreborgin nettisivustolla. Uusi hakutoiminto perustuu useisiin tuhansiin hotelleihin, lomakohteisiin, harrastuksiin ja retkimahdollisuuksiin, joiden joukosta valikoituu annettujen kriteerien mukaisia ehdotuksia asiakkaalle sopivista lomavaihtoehdoista.

Kotimaanmatkailu ja lähimatkailu tarkoittaa kuitenkin hyvää esimerkiksi Viking Line yhtiön uusille laivoille. Kotimaanmatkailussa sitten vastaavasti pitää tietää säännöt, ja muistaa mm. hoitaa kalastonhoitomaksu, mikäli innostuu matkallaan myös kalastamaan. Tai miksei vaikka viettäisi päivää Helsingissä, kuten Tatu ja Paru Helsingissä elokuvassa.

Muuttuvat kotimaanmarkkinat

Suomi on ollut monelle kansainväliselle ketjulle hieman sivussa, mutta markkinoiden muutokset ovat tuoneet Suomeen lisää uusia, kansainvälisiä merkkejä ja ketjuja. Oda Suomi on näistä yksi. Oda haluaa tulla tunnetuksi alan parhaimmasta ostokokemuksesta. Tilaukset on helppoa tehdä Odan mobiilisovelluksella. Sopivan kokoisesta ja kotimaisuuteen keskittyvästä valikoimasta voi vaivattomasti valita itselle sopivat tuotteet.

Kotimaanmarkkinat ovat muuttuneet ja muuttuvat myös taloudenhallinnan, säästämisen ja sijoittamisen asioissa. Northcrypto on yksi kiinnostava kohde lukea lisää, mutta niin ovat myös Nordnetin uudet rahastosijoittamisen palvelut kolmella eri riskiluokalla.

Aktia tuo markkinoille Suomessa harvinaisen tummanvihreän yrityslainarahaston

UI-Aktia Sustainable Corporate Bond -rahasto tavoittelee pitkän aikavälin taloudellisen tuoton lisäksi merkittävää yhteiskunnallista ja ympäristöllistä hyötyä sijoittamalla eurooppalaisiin kestävän kehityksen joukkovelkakirjoihin. Rahasto on alkuun niin kotimaisten kuin ulkomaisten ammattimaisten institutionaalisten sijoittajien saatavilla, mutta se on myöhemmin tulossa myyntiin myös yksityissijoittajille.

Aktia on tuonut 1.9.2022 markkinoille uuden UI-Aktia Sustainable Corporate Bond -rahaston. Se luokitellaan EU:n kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen 9. artiklan mukaiseksi niin sanotuksi tummanvihreäksi rahastoksi. Rahasto sijoittaa pelkästään vihreisiin, sosiaalisiin ja vastuullisiin joukkovelkakirjoihin sekä kestävyyteen sidottuihin joukkovelkakirjoihin (Sustainability-linked bonds, SLB), ja lisäksi jokaiselta sijoituskohteelta edellytetään positiivista nettovaikutusta huomioiden mm. vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön.

Yrityslainarahaston sijoituskohteiden kestävyyden arvioinnissa käytössä ovat muun muassa ISS ESG:n ilmastoriskianalyysi ja yrityskohtaiset ESG-arviot sekä -analyysit. Aktia hyödyntää myös Morningstarin (Sustainalytics) tuottamaa ESG-dataa. Sijoituskohteiden nettovaikutuksia sosiaaliseen ja ekologiseen ympäristöön analysoidaan ja raportoidaan jatkuvasti suomalaisen Upright Projectin toteuttaman tekoälypohjaisen vaikuttavuustyökalun avulla.

Aktiassa on tehty kestävää kehitystä huomioivaa salkunhoitoa jo pitkään, ja olemme raportoineet osake- ja yrityslainarahastojemme vaikuttavuusprofiileja Uprightin työkalun avulla jo vuodesta 2019. Markkinoilla on kuitenkin kasvava kysyntä sijoitustuotteille, joiden vastuullisuus on selkeästi mitattavissa. On hienoa olla mukana luomassa tätä jopa Euroopassa vielä harvinaista tummanvihreää yrityslainarahastoa, jonka sijoituskohteet eivät pelkästään noudata kestävän kehityksen tavoitteita vaan tuottavat merkittävää yhteiskunnallista tai ympäristöllistä hyötyä”, sanoo uuden rahaston salkunhoitaja Jonne Sandström.

UI-Aktia Sustainable Corporate Bond on alkuun ammattimaisten institutionaalisten sijoittajien saatavilla, mutta tarkoitus on tuoda rahasto myöhemmässä vaiheessa myyntiin myös yksityissijoittajille. Rahasto on myynnissä ammattimaisille institutionaalisille sijoittajille myös kansainvälisesti Universal-Investment-Luxembourg S.A.:n kautta, joka on Aktian rahastojakelukumppani Euroopassa. Suomessa muun muassa työeläkevakuutusyhtiö Veritas on lähtenyt rahastoon siemensijoittajaksi 20 miljoonalla eurolla.

Eläkesijoittajana meille on tärkeää sijoittaa vastuullisesti, mutta tuotoista tinkimättä. Tässä rahastossa yhdistyy kokeneiden salkunhoitajien osaaminen ja startup-yrityksen innovatiivisuus – ja kaikki vielä kotimaisin voimin. Haluamme tukea konkreettisia tekoja vastuullisuuden edistämiseksi”, kertoo Veritaksen salkunhoitaja Ville Iso-Mustajärvi.

UI-Aktia Sustainable Corporate Bond sijoittaa ensisijaisesti Investment grade -lainoihin, mutta voi hajauttaa maksimissaan 20 % sijoituksistaan high yield -lainoihin, joiden ratingin tulee olla vähintään BB-. Poikkeuksena tästä ovat luottoluokittelemat lainat, joihin voi sijoittaa maksimissaan 3 % rahastosta. Rahaston sijoituksista isoimmat yksittäiset sektorit ovat rahoitus ja yhdyskuntapalvelut, ja hajautus on laajaa yritystasolla. Kestävistä yrityslainakategorioista suurin osa sijoituksista ohjautuu vihreisiin yrityslainoihin.

ESG-asiat on jo pitkään huomioitu Aktian sijoitustoiminnassa. Yhtiö kehittää myös systemaattisesti vuonna 2021 julkaistua ilmastostrategiaansa. Osana ilmastostrategiaa Aktia liittyi loppuvuodesta 2021 kansainväliseen Net Zero Asset Managers -aloitteeseen. Varainhoitoalan standardiksi muodostunut päästörajoituksia tukeva aloite tarjoaa lisää konkreettisia työkaluja vastuullisuustyöhön. Aktia on osallistunut myös CDP:n Non-Disclosure Campaign -vaikuttamisprojektiin ja CPD:n johtamaan Science Based Targets -hankkeeseen. Lisäksi Aktia raportoi vuosittain ilmastonmuutoksesta CDP-portaalissa. Vuonna 2021 Aktia liittyi TFCD:n (Task Force on Climate-related Financial Disclosures) julkisten tukijoiden joukkoon ja raportoi myös itse näiden suositusten mukaisesti. Osoituksena Aktian varainhoidon osaamisesta Morningstar palkitsi Aktian helmikuussa 2022 Suomen parhaana rahastotalona ̶ parhaan korkovarainhoitajan palkinnon Aktia voitti jo peräti kahdeksatta kertaa.