Me olemme olleet nyt seitsemisen vuotta lohjalaisen kaupunkilehti Ykkös-Lohjan julkaisijoina, ja yllättävän usein meillä tulee eteen tilanne, että saamme toimitukseen ehdotuksen lehden sisällöksi tapahtumasta, minne on pääsyliput. Sinällään tässä ei ole vielä mitään väärään, sillä ideologiamme on kertoa enemmän tulevista tapahtumista, kuin jo menneistä, joten sitä ajatellen tämä ajatus lähettää meille tiedote on oikea.

Lähetyksen tekee ”vääräksi” se, että lähettäjä kuvittelee saavansa tapahtuman tai tietoa itsestään tai edustamastaan tahosta ilmaiseksi lehteen. Meillä se tarkoittaisi mahdollista kontaktia tavallisella viikolla reiluun 34 000 talouteen ja kerran kuukaudessa yli 44 000 talouteen – lehtemme siis käsin viedään tämän jakelualueemme koteihin – mutta ei tästä mikään ole ilmaista. Lisäksi lehti on joka keskiviikko täysin luettavissa www.ykkoslohja.fi osoitteessa ja Lehtiluukun palvelussa – nämäkin siis täysin lukijalleen ilmaisia palveluita.

Maksuttoman kaupunkilehden ilmaisuus

Ykkös-Lohja on toiminut yli 30 vuotta ja perustaa toimintansa sille, että lehti jaetaan tässä omalla alueellamme kaikkiin talouksiin, jotka eivät ole kieltäytyneet siitä. Me kerromme tulevista tapahtumista, kaupungin päätöksistä yms, ja tämä kaikki kustannetaan lehdessä olevilla mainoksilla. Emme saa mitään julkaisutukea valtiolta tai kaupungilta, vaan saamme kaikki tulot lehdessä olevista mainoksista.

Näillä mainosrahoilla sitten yritetään parhaamme mukaan maksaa:

  • lehden painaminen Salon lehtitehtaalla
  • lehden jakaminen Suomen mainosjakelun kautta koteihin joka keskiviikko
  • lehden henkilökunnan kuten myynnin, taiton ja toimituksen palkkojen maksu
  • muut sovellus, vuokra yms kulut

Ykkös-Lohja ei siis todellakaan ilmesty koteihin ilmaiseksi, vaan joka viikko ilmestyvästä paikallisesta uutis- ja mainosjulkaisusta on maksettu kunnon euromääräinen korvaus eri tahoille.

Oma maksullinen tapahtuma – oma ammatti esille

Jos siis paikallinen pääsylipullinen tapahtuma haluaa tulla esille lehtemme sivuilla, edellytämme lähes aina maksullista ilmoitusta. Sen lisäksi voimme kyllä julkaista puffin, jos sellaisen saamme, tai jopa itse kirjoittaa artikkelin aiheesta, jos katsomme aiheen sopivan lehteemme enemmänkin kuin hyvin. Pieniä ilmoituksia ja pieniä tapahtumia varten meillä on oma nettilomake, joka hoitaa myös ilmoituksen maksamisen samalla kerralla, yrityksille suosittelemme yhteydenottoa mediamyyntiin.

Pahimmat tapaukset ovat sellaisia, missä tapahtumanjärjestäjä laittaa lehden toimitukseen oman puffinsa eli tiedotteensa viime tingassa, ja kertoo lähes samaan ”ääneen”, että valitettavasti heillä tai hänellä ei ole budjetissa rahaa ottaa maksullista mainosta, mutta ”jos tämän kerran saisi näin puffin”…. mikä tekee tämän pahimmaksi ovat tilanteet, joissa seuraavana päivänä saamme lukea naapurilehdestä, eli alueemme toisesta printtilehdestä, saman puffin, mutta myös mainoksen…. eli mainosraha kyllä löytyi kilpailijallemme, mutta meille olisi tullut vain teksti, siis se ”ilmainen” osuus. Näin ei ole sattunut vain kerran tai kaksi, mutta useasti – nykyään olemme kuitenkin varsin tarkkoja kaikkien maksullisten tapahtumien ja ammatinharjoittajien ja ammatiharjoittamisen kanssa.

Puffit yleensä

Ennakkojutut ovat tapahtumajärjestäjien kirjoittamia, toimituksen käsittelemää toimituksellista aineistoa ja siksi maksuttomia juttuja tulevista tapahtumista alueellamme. Toimitus julkaisee harkintansa mukaan juttuja myös alueen henkilöiden tai ryhmien tapahtumista kuntarajojen ulkopuolella. Varmin tapa saada ennakkojuttu tapahtumasta lehteen on kirjoittaa se itse ja lähettää se ajoissa toimitukseen.

Toimituksen artikkelit

Me teemme toimituksessa työtä päivittäin, ja tulevan vuoden teemat päätetään jo hyvissä ajoin edellisen vuoden loppupuolella. Näin ollen meillä on toimituksellinen runko koko vuodelle tiedossa hyvissä ajoin, ja voimme keskittyä runkoartikkeleiden kirjoittamiseen – joissa voi siis tulla esille myös paikallisia tapahtumia ja yrityksiäkin, ilman minkäänlaista maksua. Toimituksemme on puolueeton ja sitoutumaton.

Digitaalinen markkinointi

Tämän viikoittaisen printtilehden lisäksi teemme päivittäin töitä myös digitaalisilla alustoilla. Käytämme mainoksia myös mainosverkostoissa kuten Google Ads, ja julkaisemme mainoksia mm. Facebookissa ja Instagramissa. Meillä on ylläpidossamme useita Facebook sivuja ja ryhmiä, sekä erilaisia nettisivustoja, joiden avulla voimme auttaa yrityksiä saavuttamaan paremman Google näkyvyyden, sekä kontaktoimaan suuremman määrän potentiaalisia asiakkaita. Tälläisiä mielenkiintoisia sivustoja ovat mm:

VPNilmainen.fi joka tuo uutisia ja ratkaisuja VPN-sovellusten maailmasta. Tietopaketti VPN-yhteydestä, vinkit yksityisyydeen suojaamiseen ja suosituimpien VPN-palveluiden arvostelut.

Europeancars.fi on sivusto, joka julkaisee uutisia eurooppalaisten autojen uusista malleista, yms asioista liittyen eurooppalaiseen autoiluun.

Näitä sivustoja on sekä meidän omia, että kumppaniemme sivustoja, sekä mainosverkostojen sivustoja – niiden tarjoamat mahdollisuudet ovat kaikkien yritysten käytettävissä – ja nämä palvelut liittyvät sellaisiin markkinointitermeihin kuin SEO, Offpage SEO, Google optimointi, Google hakukoneoptimointi, hakukoneoptimointi, hakusanamarkkinointi yms – olemme tehneet töitä nettisivujen kanssa paljon kauemmin kuin kaupunkilehden kanssa!

Voi olla että oma yrityksesi sopisi vaikka kapselikahveista kertovan sivuston yhteyteen, tai vaikkapa sijoittamisesta kertovan osakesijoitus.com sivuston sisällöksi? Helpoin tapa lähestyä asiaa, on ottaa meihin yhteyttä. Älä anna sen hämätä, että meillä on paikallislehti Ykkös-Lohja, jota julkaisemme Lohjan, Siuntion, Vihdin ja Karkkilan alueilla – digialustamme ja ratkaisumme tarjoavat paljon suuremman ”leikkikentän” yritykselle kuin yritykselle.