Kuvassa vasemmalta: Jonathan Pallares (Valega), Sven Martinsson, Tomi Koivulehto, Vesa Aaltonen, Christoffer Weiss

Vaikka päivä oli sateinen, piti positiivinen jännitys tunnelman korkealla, kun kilpailijat saapuivat Raaseporin linnanraunioille Game of Ideas:n toisen sesongin yritysideakilpailun finaaliin. Alun perin 21 yritysideaa oli ilmoitettu kilpailuun. Korkeatasoisen esikarsinnan jälkeen yhdeksän ideaa pääsi finaaliin.

Linnassa ei tänä vuonna, Covid-19 takia, ollut yleisöä. Tapahtuma striimattiin kotikatsojille. Kun kilpailijat pääsivät esiintymislavalle, heitä odotti kovan luokan tuomaristo, joka koostui FIBAN:in enkelisijoittajista. Tuomareina toimivat FIBAN:in puheenjohtaja Reima Linnanvirta ja jäsenet Annukka Mickelsson ja Olli Malmivaara. Juontajana toimi Reidar Wasenius.

Alkukarsinnoista läpi päässeet finalistit edustivat hyvinkin erityyppisiä ideoita ja aloja. Mukana oli niin lisäravinteita, erilaisia sovelluksia kuin ikäihmisten palveluita ja 3D-tulostettuja taloja. Taso oli korkea, eikä tuomaristolla ollut helppo tehtävä löytää kolmeen kilpailukategoriaan voittajat. Neljäs kategoria, eli yleisön suosikki valittiin katsojien verkkoäänestyksen perusteella.

Voittajia omissa kategorioissaan olivat:

MOST ATTRACTIVE INVESTMENT

ReFaMo Oy, Vesa Aaltonen.
ReFaMo:n ratkaisulla selvitetään teräsrakenteiden kulumista ja käyttöikää. Monitoroimalla väsymystä rakenteissa voidaan kehittää kestävämpiä ratkaisuja, optimoida materiaalikäyttöä ja siten edistää resurssien kestävää kulutusta. Linnan tuomarit halusivatkin ehdottomasti kuulla tästä lisää ja kutsuivat siksi ReFaMo:n jatkoneuvotteluihin.

STRONGEST TEAM

Valega Chain Analytics, Sven Martinsson.
Valega tarjoaa valtioille, rahalaitoksille, yrityksille ja kuluttajille helppokäyttöisen työvälineen, joka analysoi rahavirtoja luoden näin läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta nk. Blockchain transaktioissa. Tämä puolestaan johtaa heidän mielestään suurempiin innovaatioihin ja Blockchain teknologian turvalliseen käyttöönottoon maailmanlaajuisesti.

MOST PROMISING IDEA

BNG Palvelut Oy, Tomi Koivulehto.
Huviveneilytarkoitukseen myydään vuosittain 850.000 kg myrkkymaaleja, mistä liukeneva kupari tekee siitä suurimman ympäristön kuparikuormittajan. Veneiden pohjamaaleista irtoaa lisäksi mikromuovia huomattava määrä vesistöihin. Nopein ja kustannustehokkain tapa pitää vene puhtaana on pesettää pohja 2–3 kertaa vuodessa pohjapesurilla. BNG Palvelut Oy / Brush ´n Go tarjoaa pohjapesuja palveluna veneilijöille ja tavoitteena on rakentaa valtakunnallinen veneiden pohjapesu verkosto.

AUDIENCE FAVORITE

Headshot Nutrition, Christoffer Weiss.
Tuomareiden sanoin, Headshot Nutrition on selvästi yleisöä puhuttelevin idea. Vielä on hieman tekemistä tuotteistamisessa, mutta konsepti miellyttää suomalaista asiakaskuntaa. Tarkoitus on kehittää kilpapelaajille (”eSports”) terveellisiä lisäravinteita maksimaalisen suorituskyvyn takaamiseksi. Urheiluun soveltuvien lisäravinteiden markkina-arvo on päälle 44 miljardia dollaria.

Novago Yrityskehitys Oy:n tavoitteena on kestävän liiketoiminnan ja kilpailukyvyn edistäminen Länsi-Uudellamaalla. Game of Ideas on osoittautunut hyväksi tavaksi tuoda piristystä pimeneviin syysiltoihin ja tarkoituksena on järjestää uusi kierros 9.9.2021. Tämän vuoden ohjelma on vielä nähtävissä osoitteessa https://novago.fi/goi2/.