Kuluttajaliittoon on tullut huolestuneita yhteydenottoja iltapäivälehtien kerrottua eilen 4.6., että tuleva hallitus aikoisi mahdollisesti kieltää päivittäistavarakaupan omien merkkien tuotteet kuten Pirkka- ja Rainbow-tuotteet.
Kaupan omien merkkien alla myytävät private label -tuotteet ovat usein hinnaltaan edullisempia kuin ns. brändituotteet. Kuluttajille on tärkeää, että päivittäistavarakaupoista löytyy laaja valikoima eri hintaluokkien tuotteita. Hinnan lisäksi muita tärkeitä huomioon otettavia seikkoja ovat muun muassa tuotteiden turvallisuus ja laatu. Monille kuluttajille hinta on kuitenkin ratkaiseva tekijä, sillä välttämättömät ruokaostokset muodostavat suuren osan kuluttajien kuukausittaisista menoista.
Hallitusohjelman puhututtanut kirjaus kuuluu seuraavasti: ”Hillitään päivittäistavarakauppojen ylivoimaista neuvotteluasemaa lainsäädännöllisin toimin, muun muassa private label -tuotteet”. Kirjaus on epäselvä ja hämmentävä eikä olekaan ihme, että kuluttajat ovat uutisoinnista huolestuneet. ”On vaikea nähdä, että private label -tuotteet voitaisiin kieltää lainsäädännöllisin toimin. Kuluttajan näkökulmasta ei ole perusteita edes pohtia tällaisia toimenpiteitä. Mahdollisimman laaja ja monipuolinen valikoima tuotteita takaa kuluttajille aidon valinnanmahdollisuuden”, painottaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.
Hallitusohjelmassa on useita kirjauksia, joilla halutaan parantaa elintarvikeketjun kannattavuutta. Kestävästi toimiva ja oikeudenmukainen elintarvikeketju on erinomainen tavoite. ”Ruokaketjun kehittämistä koskevaa keskustelua on hyvä ylläpitää ja ketjun toimijoiden neuvotteluasemaa tarkkailla. Ketju ei kuitenkaan pääty kaupan hyllylle, vaan sen yhtenä lenkkinä on kuluttaja. Siksi keskustelussa on muistettava myös kuluttajanäkökulma”, Juha Beurling-Pomoell muistuttaa.