Kiinan ja Suomen talviurheiluvuosi päättyy virallisesti 2.-3.12. Rovaniemellä, jonne on kokoontunut osallistujia urheilijoista ja yrityspäättäjistä molempien valtioiden poliittisiin päättäjiin. Maanantaina Business Finlandin yritysseminaari veti yhteen vuoden kaupalliset toimenpiteet. Tiistain ohjelmassa on vuorostaan virallinen päätösseremonia Lappi Areenalla.

Vuoden aikana on järjestetty 62 eri tapahtumaa, joista Business Finlandin organisoimat tapahtumat ovat keskittyneet puhtaasti viennin edistämiseen. Tänään Rovaniemellä järjestetty yritysseminaari houkutteli erityisesti kiinalaisedustajia, sillä yli puolet noin 150 osallistujasta oli lohikäärmetanssin maasta. 

Maanantai-iltana pidetyssä tiedotustilaisuudessa tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja Kiinan varaurheiluministeri Gao Zhidan vakuuttivat yhteistyön jatkuvan aktiivisena myös tulevina vuosina. 

Teemavuoden ajoitus on ollut erinomainen

Kiinan ja Suomen kauppasuhteille talviurheilun teemavuosi tuli mainioon aikaan. Aikaisempi erinomainen suhdetyö on saanut uutta pontta teemavuoden avulla. Se on auttanut avaamaan uusia ovia Kiinassa, jossa yritysmaailma toimii pitkälti suhteisiin perustuen ja osittain valtiojohtoisesti. Suomi on ollut tervetullut neuvottelukumppani useimpiin pöytiin Kiinassa ja lisäksi kiinalaisten tekemät neuvottelumatkat Suomeen ovat lisääntyneet huimasti vuoden aikana.

Kiinan investoinnit ovat valtavassa kasvussa Pekingin talviolympialaisten lähestyessä. Lukuisia sopimuksia on allekirjoitettu toimijoiden välillä vuoden aikana. Suomalaiset ovat ehtineet mukaan talviolympialaisten kilpailutuksiin, joissa ovat voittoisasti esiintyneet mm. Suomen Biathlon, Suomen Tekojää ja Vepe Oy.

Vepe Oy:n toimitusjohtaja Antti Terkomaa kertoi yrityksen suunnanneen Kiinan markkinoille 2016 vuoden keväällä, käytännössä Finpron ja sittemmin Business Finlandin ensimmäisistä toimenpiteistä alkaen.

– Ensimmäiset kontaktit saatiin Finpron aikana. Nykyään verkosto on jo rakentunut laajaksi, mutta ilman valtiollista tukea Kiinassa on lähes mahdotonta toimia. Siellä 80 % toimintaan liittyy jotenkin valtiollinen toimija, toteaaTerkomaa.

– Olemme nyt hyvin mukana Kiinan markkinoilla, sillä kaikki suurimmat jäähallireferenssit ovat käytännössä Vepellä. Volyymiä tarvitaan vielä lisää ja siksi perustimme tänä vuonna tytäryhtiön Vepe Beijingin Kiinaan, hän jatkaa.

Business Finlandin talviurheiluklusteri jatkaa Kiinassa uudistetulla toimintamallilla

Business Finland perusti Finnish Winter Sports Cluster:in 2018 auttamaan yrityksiä Kiinan talviurheiluviennissä. Teemavuoden loppuessa voidaan todeta, että klusteri on onnistunut tehtävässään. Yksittäisen yrityksen on vaikea päästä neuvottelupöytään, mutta yhteisvoimin, leveämmällä rintamalla, pystytään etenemään paremmin.

Yksi klusterin jäsenyrityksistä, Bafo Group, lähti Kiinaan mukaan puolisentoista vuotta sitten. Alun perin ajatus oli suunnitella ja rakentaa jääkiekkohalleja, mutta sittemmin mukaan ovat tulleet esimerkiksi mäkihyppy, jossa Bafo on mukana jo neljässä eri hankkeessa. Bafo Groupin tarjooma on laaja, sillä yhtiössä on mukana runsaasti eri palveluja tarjoavia yrityksiä.

– Tammikuun ja maaliskuun delegaatiomatkat olivat erityisen tärkeitä meille, sillä tutustuimme tahoihin, joiden kanssa olemme sittemmin jatkaneet yhteistyötä, kertoo toimitusjohtaja Ossi Piispanen.

– Saamiemme kontaktien kautta pääsimme mukaan Beidahua-hiihtokeskuksen kilpailutukseen. Sinne tarvittiin FIS:n hyväksymä mäkihyppytorni alastulorinteineen. Meiltä löytyy harvinaista mäkihypyn profiilisuunnitteluosaamista. Maailmalla mäkihyppymäet tehdään useimmiten ensisijaisesti kesäolosuhteisiin, näin myös Kiinassa, Piispanen jatkaa.

Teemavuoden päättyminen ei tarkoita talviurheilun Kiina-kaupan päättymissä vuoden vaihteeseen.  

– Emme näe mitään syytä sille, että yhteydenpito ja sitä myöten kaupanteko yhtäkkiä loppuisi. Suhteita on nyt luotu ja tulevaisuudessa kannetaan siitä hedelmää, toteaa Petri Tulensalo, Business Finlandin sporttiklusterin vetäjä.

Business Finlandin talviurheiluklusteri jatkaa toimintaansa yritysten vienninedistämisessä, joilla on Kiinan talviurheilumarkkinaan sopiva tuote tai palvelu.

– Tulemme toteuttamaan jatkossa kohdennetumpia pienen joukon delegaatiomatkoja isojen rinnalla. Talviurheiluun liittyvien vientiyritysten tukeminen jatkuu edelleen Pekingin ja Helsingin toimistoista, hän jatkaa.

Vepen Antti Terkomaa vetää yhteen Kiinan ja Suomen kauppaa:

– Suomi on Kiinalle helppo kauppakumppani ja meihin ei liity poliittista painolastia. Pienuus on kuitenkin ongelma ja siksi voimien yhdistäminen on tärkeää. Klusterissa on yhdistynyt ainutlaatuinen yhteistyömalli, jossa yritykset, urheilutoimijat ja valtio ovat vetäneet samaa köyttä. Tätä voisi toivoa lisääkin.

Talviurheiluvuoden virallisissa päättäjäisissä lohikäärmetanssia, musiikkia ja urheilua

Viralliset päättäjäisseremoniat järjestetään Lappi Areenalla tiistaina 3.12. Ne ovat yhdistelmä taidetta ja urheilua, sillä lohikäärme- ja leijonatanssi, molempien maiden luistelijat ja hiihtäjät sekä useat musiikkiesitykset vuorottelevat ohjelmassa. Päättäjäisistä vastaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Päättäjäisiin osallistuvat eduskunnan puhemies Tuula Haatainen, tiede-ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen sekä Kiinan varapääministeri Sun Chunlan.