
Kaupunkikeskustat yhdistivät voimansa; nyt käynnistyy ensimmäistä kertaa valtakunnallinen markkinointiyhteistyö kaupunkikeskustojen esille tuomiseksi. Keskustojen kehittämisyhdistyksillä ja organisaatioilla on kaikilla sama tavoite: vahvistaa keskustojen elinvoimaa ja yrittäjyyttä sekä kasvattaa keskustojen vetovoimaa. Yhteistyöverkostossa ovat mukana Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Pori, Rauma, Savonlinna, Tampere, Turku ja Vaasa.
– Nyt oli oikea hetki aloittaa kaupunkien välinen yhteistyö, koska jokaisella kaupungilla on ollut ja tulee olemaan haasteita keskustojen elinvoiman säilyttämisessä. Luotamme yhdessä tekemisen voimaan ja vaikuttavuuteen, kertoo Turun Ydinkeskustayhdistyksen toiminnanjohtaja Heli Järvelä.
”Koe kaupunki” – vaikuttavuutta monen eri kanavan kautta
Kampanjan tunnus on Koe kaupunki – ja sen ainutlaatuinen keskusta.Markkinointiyhteistyön kivijalka on kaupunkien keskustoja esittelevä video, joka nähdään niin sosiaalisessa mediassa kuin tv-kanavilla.
– Videon tavoite on tuoda esille kaupunkikeskustojen moninaisuus, kerroksellisuus ja ainutlaatuisuus. Keskustat ovat kauppapaikkoja, kohtaamispaikkoja ja paikkoja, joissa vietetään aikaa ja viihdytään. Kaupunkien keskustat kehittyvät ajan hengessä ja tarjoavat jokaiselle ikä- ja kohderyhmälle jotakin. Haluamme toivottaa ihmiset tervetulleiksi keskustoihin, kuvailee Järvelä.
Yhteistyössä mukana olevat kaupungit tekevät myös omia kaupallisia tempauksia valtakunnalliseen kampanjaan liittyen. Turussa myös Turun kaupunki osallistuu kampanjaan. – Olemme todella iloisia, että myös kaupunki halusi tulla mukaan mahdollistamaan näkyvää kampanjaa Turussa. Meillä on sekä alueellinen tv-kampanja että kampanja sosiaalisessa mediassa, kiittelee Järvelä.
Vaasa, Lohja ja uusi asunto vaikka vuokra-asunto
Oletko etsimässä vuokra-asuntoa, vaikka Vaasasta. Vuokra asunnot Vaasa vaihtelevat saatavuudeltaan, mutta sivustollamme on linkki paikalliseen Facebook-ryhmään, joka toimii hyvin vuokra-asuntojen hakijoiden ja tarjoajien maksuttomana markkinapaikkana. Samaiselta sivustolta voi myös lukea boho tyyli artikkeleita, ja muutenkin tiedotteita ja uutisia vuokra-asumiseen liittyen. Sivustolla on Vaasan lisäksi myös Lohjan alueen vuokra-asuntotarjontaa.