Kalkkipetterin vanhalla tehdasalueella toimii nykyään lukuisia yrityksiä.
Kahvio Aino toimii Kalkkipetterin toimistohotellissa nyt neljättä vuotta. Sitä pitävät Kalkkipetterin toiminnanjohtaja Kati Nuutinen ja hänen miehensä Veli Nuutinen. Kahvion tarina alkoi tyhjillään olevasta toimitilasta.
-Kun tämä tila oli tyhjillään, ajattelin että kahvio voisi tuoda alueelle lisäarvoa. Ihmisten ei enää tarvitsisi lähteä talosta ulos, kun täältäkin saisi syötävää ja juotavaa. Perustin kahvion palvelemaan taloa, en rahantekokoneeksi, Kati Nuutinen kertoo.
Kahvio saikin hyvän vastaanoton ja väkeä käy tasaisesti.
-Etenkin aamiaissämpylöiden syöjiä käy hyvin. Varsinaista lounasta meillä ei ole, mutta salaatteja ja pizzoja löytyy, Nuutinen kertoo.
Kahvion tiskistä löytyy mm. pullaa, suklaata ja kesäisin jäätelöä, kuten kahvioista yleensäkin. Hedelmiäkin Kalkkipetterin väki on saatu syömään, kun Nuutiset alkoivat tehdä valmiita pakkauksia, joihin on kuorittu ja viipaloitu erilaisia hedelmiä.
-Siinä näkyy sama kehitys kuin kaupoissakin, valmiiksi siivutettu menee paremmin, Nuutinen toteaa.
Myös asiakkaita on kuunneltu. Heidän toiveidensa ansiosta kahvion tiskiin ovat saapuneet mm. proteiinirahkat.
Kahvio huolehtii myös Kalkkipetterin yrittäjien palaverikahvituksista.
Nuutisilla ei ollut aiempaa kokemusta kahviotoiminnasta.
-Lähdimme tähän ihan pystymetsästä. Koulutukseni puolesta yrityksen perustaminen oli minulle kuitenkin helppoa. Nykyään netistäkin löytyy paljon tietoa yrityksen perustamisesta. Kaupunki syynäsi tilat tarkkaan ennen kuin saimme alkaa myydä kahvia ja sämpylöitä täällä, mutta hyvähän se vain on, että asiat käydään kunnolla läpi, kun on kyse elintarvikkeista, ja kontrolloidaan, missä niitä myydään, Nuutinen pohtii kahvion alkuaikoja.
Kahvio tarjoaa asiakkailleen muutakin kuin vain vatsan täytikettä.
-Kalkkipetterissä on paljon yksin työskenteleviä ihmisiä. Kahviossa he voivat pitää tauon ja jutella toistensa kanssa, Nuutinen toteaa.
Veli Nuutinen pyörittää Kahvio Ainoa Kalkkipetterissä.
Yrittäjien Kalkkipetteri
Kati Nuutinen kertoo, että toimistohotellissa työskentelee noin 100 henkeä ja muualla Kalkkipetterin alueella toinen mokoma. Suurin osa Kalkkipetterin yrityksistä on pieniä, mutta löytyy joukosta muutama isompikin.
-Sementtitehtaan toiminta loppui vuonna 1994, ja toimistohotelli aloitti 1997. Siinä oli siis tyhjäkäyntiä muutama vuosi ennen toimitilojen vuokraustoiminnan aloittamista, kertoo Nuutinen.
Hän on itse työskennellyt Kalkkipetterissä vuodesta 1973.
-Kaikki on muuttunut siitä. 1980-luvulla sementtitehtaan toiminta oli suurimmillaan, kun täällä työskenteli noin 1 000 ihmistä. Konttorikin oli niin täynnä, että se natisi, Nuutinen kuvailee.
Sementtitehtaan aikaan Nuutinen esimerkiksi pyöritti konttoritoimintaa. Nyt hän hoitaa mm. toimitilojen vuokrausta.
-Noin 70% tiloista on vuokrattu, joten tilaa löytyy kyllä. Tiloja on vuosien mittaan yritetty kehittää eri toimijoille sopiviksi. Täällä on esimerkiksi hyviä työpaja- ja varastotiloja. Toimistohotellissa on toimistotiloja.
Nuutinen kokee hyväksi sen, että yksin puurtajillakin on työtila, eikä työtä tehdä vain kotona.
-Täältä saa työyhteisön, vaikka ihmiset eivät samassa yrityksessä työskentelekään. Kaveripiirejäkin on syntynyt. Lisäksi koti- ja työelämä pysyvät erillään. Moni pitää sitä hyvänä ratkaisuna, kun kotona saa olla rauhassa. Työnteko loppuu, kun lähtee täältä. Kaikki eivät osaa kotona vetää rajaa työnteolle, jos työt ovat koko ajan vieressä, hän sanoo.
Kalkkipetteri on siis muuttunut melkoisesti sementtitehtaan ajoista, eikä sen historia ole enää monille lainkaan tuttu.
-Kyllä ihmiset haluavat silti tietää, mikä tämä alue on ennen ollut. Olemme pitäneet pari kertaa myös avointen ovien päivän, jolloin historiaan on päässyt tutustumaan mm. vanhojen filmien kautta. Päivät ovat vetäneet hyvin väkeä. Mukana on ollut nuoriakin, jotka ovat kertoneet mummonsa tai pappansa olleen täällä töissä, Nuutinen kertoo.
Kahvion sisustus kertoo Lohjan kaivoshistoriasta.