Jossain vaiheessa meillä täällä toimituksessa oli ajatuksena, että tämä Kettujulkaisut.fi toimisi eräänlaisena alustana eUrheilu-uutisille. Sittemmin tuosta ajattelusta on luovuttu ja näille eUrheilu-asioille on avattu aivan oma sivustonsa eepelit.fi, joka muutenkin käsittelee asioita, jotka liittyvät tavalla tai toisella pelaamiseen, tietokoneisiin ja yleensäkin siihen genreen.

Jos sinä olet itse kiinnostunut seuraamaan tätä aihealuetta tai pelaat itse, ja haluaisit kertoa pelaamisestasi, suuntaa tuonne eepelit.fi sivustolle  – jos vaikka sinusta tulisi yksi avustajistamme.

Viime vuonna Suomessakin havahduttiin

Videopelien kilpailullista pelaamista kutsutaan yleisesti elektroniseksi urheiluksi. Jotkut saattavat vierastaa termin ”urheilu” käyttöä tietokonepelaamisesta, mutta ainakin verottajan näkökulmasta näyttöpäätteen ja näppäimistön ääressä kisailu voidaan rinnastaa urheiluun, kirjoittaa Tivi.

Keskusverolautakunta on tehnyt päätöksen, jonka mukaan tietokonepeliä päätoimisesti pelaamalla elantonsa tienaavan henkilön kohdalla voidaan soveltaa samoja verotuskäytäntöjä kuin urheilijoden kohdalla. Maaliskuussa annettu päätös on nyt julkaistu Suomen Laki -hakupalvelussa.

– Laajasti käsitettynä urheilulla voidaan fyysisten urheilulajien ohella tarkoittaa myös henkisiä taitolajeja, joissa menestyminen perustuu ensisijaisesti muuhun kuin fyysisenä pidettävään suoritukseen, keskusverolautakunta toteaa.