Telia tarjoaa pienyrittäjille suuren markkinointikampanjan ja työkaluja digitaaliseen liiketoimintaan

Koronavirus iskee kovaa suomalaisyhtiöihin, etenkin pienyrityksiin. Telia toteuttaa laajan #yhdessä-kampanjan tukea kaipaaville pienyrityksille. Samalla yhtiö kutsuu myös muut suuremmat yritykset mukaan auttamaan pieniä yrityksiä vaikeiden aikojen yli. #Yhdessä-kampanjan tarkoitus on antaa ääni pienyrittäjille, ja kannustaa sekä suurempia yrityksiä että kuluttajia tukemaan suomalaisia…

Ensimmäinen suuri etäpäivä sujui ongelmitta Telian verkossa – neljä vinkkiä yhteyksien käyttöön

Keskiviikko oli koronapandemian ensimmäinen päivä, jolloin oppilaitosten sulkemisen ja laajan etätyöhön siirtymisen myötä operaattoreiden verkot olivat todellisella koetuksella. Telian verkoissa suuri etäpäivä sujui ongelmitta.  Mobiiliverkoissa keskiviikon kuormitus vastasi pitkälti edellispäivää: puheluliikenteen määrä kasvoi 35 % edellisviikon keskiviikkoon verrattuna, kun asiakkaat soittivat enemmän…

Telia toi 5G:n asiakkaiden kokeiltavaksi esports-tapahtumassa

Telia toi 5G-yhteyden suuren yleisön testattavaksi Kampin ostoskeskuksessa Helsingissä järjestetyssä esports-tapahtumassa. Verkkopelaamisen ympärille rakennettuun Telia ja Republic of Gamers (ROG) 5G Challenge –tapahtumaan pystytettiin peliareena, jossa kävijät saivat haastaa ENCE-peliorganisaation ammattilaisen Robin ”Snappe” Uotilan ja peliskenestä tutut tubettajat Scoupin ja Roposen Overwatch-pelissä…