Säännöllisesti säästämällä pienistäkin summista kerryttää ajan mittaan hyvän pesämunan. Kun säästät esimerkiksi samalla kun maksat asuntolainaa, lainanmaksun loputtua sinulla on vararahasto.

Säännöllinen säästäminen

  1. tuo turvaa talouteen
  2. ei vaadi suuria tuloja eikä alkupääomaa
  3. sopii vararahastoa kartuttavalle.

Usein paras tapa on säästää tietty summa aina palkkapäivänä, sillä kun säästöön siirtyvää rahaa ei näe, ei sitä osaa kaivatakaan.

Säännöllisyys tasaa heilahtelua

Koska markkinoiden liikettä on mahdotonta ennustaa, on myös sijoitusten ajoittaminen parhaaseen mahdolliseen hetkeen hankalaa.

Kun sijoittaa erissä eikä kaikkea yhdellä kerralla, voi vältellä ajoitukseen liittyvää riskiä.

Hankkimalla sijoituksia säännöllisesti, voi pitkällä aikavälillä tasata markkinaheilahteluja, eikä markkinoiden liikkeistä tarvitse hermostua.

Rahastoissa ajallisen hajauttamisen hyöty tuntuu

Suurimman hyödyn ajallisesta hajautuksesta saa sijoitettaessa kohteeseen, jonka arvo vaihtelee voimakkaasti. Tällaisia ovat esimerkiksi osakesijoitukset.

Kun ostaa säännöllisesti osake- tai yhdistelmärahaston osuuksia, osa hankinnoista osuu väkisinkin hetkeen, jolloin kurssit ovat korkealla. Säännöllisyys kuitenkin varmistaa, että ostetaan myös silloin, kun kurssit ovat matalimmillaan.

  • Pitkällä tähtäyksellä ostetaan aina markkinahintaan ja sijoittaja hyötyy markkinan hintakehityksestä.
  • Säännöllistä säästämistä kannattaa jatkaa, kun markkinat laskevat.
  • Lasku on mahdollisuus, sillä silloin samalla kuukausisummalla saa enemmän rahasto-osuuksia.

Rahastosäästösopimus on kätevä

Ajallinen hajauttaminen rahastoihin käy helposti rahastosäästösopimuksen avulla.

Tällöin kiinteä summa siirtyy ennalta määriteltynä päivänä rahastoon kuukausittain tai esimerkiksi neljännesvuosittain.

Laskimet

 

https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/saastot/saasta-saannollisesti.html