Vielä jokin aika sitten ainoa keino saada rahoitusta yritykselle oli ottaa yhteyttä paikalliseen pankkii ja sopia yrityspalveluiden puolelle tapaaminen, jossa voitaisiin selvittää, olisiko yrityksellä mahdollista saada lainaa pankista. Nykyään, eli 2020-luvulla, tilanne on huomattamasti parempi yrityksille ja yrittäjille, sillä markkinat ovat monipuolistuneet, ja nopealla selvityksellä yrityksillä on vähintään noin 20 rahoituslaitosta, joilta on saatavilla yrityslainoja suoraan netistä – yrityslainojen vertailu onkin sitä varten aivan loistava apuväline. Ja mikä parasta, yrityslainat ovat saatavilla täysin nettipalvelun, ilman että pitää varata aikaa matkustaa jollekin konttorille sopimaan lainasta ja sen ehdoista – kaikki tapahtuu online.

Enemmän tarjontaa – enemmän mistä valita

Yleisemmät syyt miksi yritys tarvitsee lainaa ovat investoinnit tulevaisuuteen, tai hetkellinen kassakriisi. Ei ole mitenkään erikoista, että yrityksellä on hyvin toimintaa ja tuotteita ja palveluita tuotetaan, mutta yrityksen kassa huutaa punaisella. Tähän voi vaikuttaa monet syyt, mutta yksi on kasvaneet maksuajat ja osittain lisääntyneet maksuongelmat. Maksuaikojen pidentyminen on yleistä lähes kaikilla aloilla, ja yritykset alkavat olla siihen jo tottuneita, mutta siitä huolimatta, ja vaikka yritys olisi varautunut tähän, voi välillä tulla tarve lisärahoitukselle, lyhytaikaiselle yrityslainalle.

Siinä missä lainantarjoajia on tullut enemmän saataville, on myös lainamuotoja entisestä enemmän. Myös lainojen lainaehdot ja tarvittavat vakuudet vaihtelevat lainanmyöntäjien välillä, aivan samoin kuin mitkä lainat soveltuvat mihinkin investointi- ja lainatarpeeseen.

Yrityslainoissa pienimmät lainat alkavat tuhannesta eurosta, ja usealta lainoittajalta on saatavilla lainoja aina useamman miljoonan euron lainoja myöten. Laina-ajat ovat myös sovittavissa useimmiten 1 kuukauden lainasta aina useamman vuoden laina-aikoihin asti.

Yrityslainavertailua on hyvä käyttää jo siksi, että palvelu näyttää yhdellä sivustolla useamman lainoittajan tarjonnan, sekä listaa eri lainanantajien kulut ja korot, ja listauksien on helppo lajitella näiden eri tietojen perusteella. Lainavertailu auttaa yritystä sopivan lainan löytämisessä, ilman että rahoitusta etsivän tarvitsee käydä itse läpi markkinoilla olevien lainoittajien omia sivustoja – näin säästyy rahaa.

Et ole ainoa yrittäjä hakemassa yrityslainaa

Joskus yrittäjää alkaa epäilyttää lainanhakeminen, mutta ihan turhaa. Esimerkiksi Suomessa yrityslainojen määrät ovat olleet noin 80 miljardia euroa vuodessa viimeisten parin vuoden aikana. Mutta koska yrityslainoja on niin montaa eri muotoa, on hyvä ottaa selvää mahdollisuuksista ennen omaa päätöstä.

Jos sinä olet etsimässä omalle yrityksellesi lainoittajaa, ehkä kannattaisi samalla selvittää, mitä ovat suorat yrityslainat, joukkorahoitusmahdollisuudet, laskurahoitus sekä siltarahoitus.

  1. Suora yrityslaina: Perinteinen yritysluotto, jonka myöntää pankki tai muu rahoitusyhtiö.
  2. Joukkorahoitus: Yritys voi hakea rahoitusta joukkorahoitusalustan kautta, jolloin rahat kerätään suurelta joukolta sijoittajia.
  3. Factoring ja laskurahoitus: Yritys saa kertaluontoista tai jatkuvaa rahoitusta myyntisaatavia vastaan. Toisin sanoen, rahoitusta myönnetään myyntisaatavia vastaan, joten saatavat toimivat lainan vakuutena.
  4. Siltarahoitus eli Bridgerahoitus: Siltarahoitus tarkoittaa väliaikaista lainaa maksuvalmiuden säilyttämiseksi, kunnes lopullinen tai pitkäaikainen rahoitus saadaan kuntoon.

Minkälainen yritys voi saada yrityslainaa?

Periaatteessa mikä tahansa yritys, jolla on y-tunnus voi saada yrityslainaa. Jokainen yrityslaina on personoitu juuri sitä hakevaa yritystä varten, ja siksi jokainen lainahakemus ja myönnetty laina ovat myös erilaisia. Yleisiä ehtoja ovat myös erilaiset tarkistukset maksuhäiriöistä, ulosottotilanteesta ja konkurssista – myös lainan henkilötakaajien maksuhäiriöhistoriat tarkistetaan. Lisäksi Suomessa hakevalla yrityksellä tulee olla kiinteä toimipaikka Suomessa, sekä yrityksen kohdon tulee asua Suomessa. Yksi yleisimmistä vaatimuksista on myös se, että yritys on ehtinyt toimia jo vuoden – tavalliset yritysrahoitukset eivät siis oikein toimi startup yrityksille, mutta heille on markkinoilla tarjolla ihan omia vaihtoehtojaan. Varsinaiset yrityslainamarkkinat ovat tarkoitettu yrityksille, jotka ovat jo toiminnassa.

Yrityksen luottokelpoisuus arvioidaan aina ennen lainan myöntämistä ja yrityksen maksuhistoria tarkistetaan aina Suomen Asiakastieto Oy:n tai Bisnode Finland Oy:n rekistereistä.

Myös yrityslainoissa on saatavilla vakuudettomia yrityslainoja aina jopa 250 000 euroon saakka. Näitä vakuudettomia yrityslainoja on saatavilla parilta kymmeneltä eri lainoittajalta, jotka financer.com on omassa palvelussaan listannut ja laittanut vertailuun. Vakuudettomat yrityslainat sopivat myös uusille yrityksille.

Mutta jos yrityksillä on vakuuksia, saavat he yleensä yrityslainan pienimmillä kuluilla, sillä silloin lainoittajalla on pienempi riski lainan takaisin saamisessa.

Suunnittele lainan tarpeesi

Kaikissa laina-asioissa, ovat ne sitten henkilökohtaisia tai yrityksen laina-asioita, on tärkeätä oikeasti suunnitella lainan tarpeet – älä koskaan ota lainaa vaan sen vuoksi, että sitä on saatavilla, sillä jokainen laina maksaa takaisinmaksun yhteydessä enemmän kuin mitä lainaa on alunperin otettu. Siksi jokainen laina ja sen käyttötarkoitus pitää suunnitella etukäteen, samoin kuin pitää miettiä lainan takaisinmaksu sillä tavalla, että se ei veny liian pitkäksi, mutta myös siten, että liian isot lainan kuukausimaksut häiritsevät normaalia liiketoimintaasi.

Kun sitten olet selvittänyt lainatarpeeksi, voit läydä esimerkiksi tässä financer.comin lainavertailussa, jonne löydät linkin tämän artikkelin alussa, ja vertailla tarjolla olevia lainoja omiin tarpeisiisi ja pyytää sitten tarjous usealta rahoitusyhtiöltä, jotta löydät parhaan mahdollisen lainatarjouksen juuri omiin tarpeisiinne. Financer.com tarjoaa mahdollisuuden käyttää myös yrityslainanvälittäjiä, eli voit käyttää yritylainanvälityspalvelua saadaksesi lainahakemuksellesi useamman lainatarjouksen kerralla!