Lahjuksia maksetaan niin sairaaloissa, kouluissa kuin virastoissakin. Venäläisten suhtautuminen korruptioon on kuitenkin muuttumassa aiempaa varautuneemmaksi.
MOSKOVA Venäjältä on viime aikoina uutisoitu
. Lahjusten antamista ja vastaanottamista esiintyy laajasti kaikkialla venäläisessä yhteiskunnassa, myös tavallisten kansalaisten arjessa.
Korruptiossa liikkuu vuosittain rahaa jopa satojen miljardien eurojen arvosta. Lisäksi lahjonta estää demokratian ja oikeusvaltion kehittymistä.
Moni venäläinen kokee, että ei yksinkertaisesti pysty selviämään arkisista asioista ilman lahjuksia. Suhtautuminen korruptioon on kuitenkin muuttumassa.
Kansalaisjärjestö Transparency Internationalin varajohtajan Jelena Panfilovan mukaan venäläiset tiedostavat nykyään entistä selvemmin korruption haittoja, ja lahjonnasta on tullut moraalisesti aiempaa epäilyttävämpää.
Muutos lähtee nuoresta sukupolvesta.
Venäjän on silti yhä Ukrainan ohella Euroopan korruptoitunein maa.
maat jaetulle 131. sijalle 176 valtion joukossa. Suomi oli samassa mittauksessa kolmantena.
Näin venäläinen kohtaa korruptiota eri elämänsä vaiheissa.
1. TERVEYDENHOITO JA SYNNYTYS
Kun kyse on omasta tai läheisen terveydestä, antavat venäläiset kaikkein hanakimmin lahjuksia. Näin pyritään pääsemään ripeämmin esimerkiksi ultraäänitutkimukseen tai saamaan muuten parempaa palvelua.
Synnytyksen jälkeen tunnetaan velvollisuutta antaa lääkärille ja kätilöille rahaa tai muita lahjoja heidän tekemästä työstään.
2. PAIKKA LASTENTARHAAN
Viranomaiset ovat pyrkineet vähentämään lahjonnan mahdollisuutta ottamalla käyttöön sähköisen jonotuksen, mutta raha vaihtaa edelleen omistajaa halutun lastentarhapaikan varmistamiseksi. Moskovassa summa saattaa olla useita satoja euroja.
3. TUKIOPETUS KOULUSSA
Venäläiskouluissa opettajat antavat nykyään maksullista tukiopetusta oppilaille. Venäjällä käydään parhaillaan keskustelua siitä, kuinka tarkoituksenmukaisesti opettajat antavat oppilailleen huonoja arvosanoja, jotta puolipakolliseksi kutsuttavaan lisäopetukseen riittäisi osallistujia.
4. OPINNOT KORKEAKOULUSSA
Korkeakouluihin pääsemiseksi voidaan maksaa tuhansien eurojen arvoisia lahjuksia. Etenkin aiemmin monet opiskelijat ovat olleet valmiita maksamaan tenttien ja kurssitöiden läpäisemiseksi eikä kokonaisen tutkinnon ostaminenkaan ole ollut mahdotonta.
**5. ARMEIJAN VÄLTTÄMINEN
Moni nuori mies on valmis maksamaan suuriakin summia pakollisen asevelvollisuuden välttämiseksi. Koska kutsunnoissa tapahtuvaan korruptioon on alettu kiinnittää enemmän huomiota, sen julkeimmat muodot ovat menneet piiloon, ja asia yritetään hoitaa esimerkiksi ostamalla mieluinen lääkärintodistus.
6. AJOKORTTI TAI MUU ASIAKIRJA
Korruptio kukkii Venäjän byrokraattisessa julkishallinnossa, kun kansalaiset pyrkivät nopeuttamaan tai edesauttamaan erilaisten asiakirjojen saamista. Kyse voi olla ajokortista, rakennusluvasta tai lähes mistä tahansa virallisesta todistuksesta.
7. LIIKENNESAKON KIERTÄMINEN
Useimmat venäläiset mainitsevat liikennepoliisin yhdeksi korruptoituneimmaksi ammatiksi. Vaikka poliisien palkkoja on nostettu ja sakkojen maksamiseksi otettu käyttöön sähköinen maksu, pysyy korruptio silti yleisenä.
8. HAUTAPAIKAN SAAMINEN
Edes kuolema ei aina takaa lahjonnan loppua. Omaiset voivat antaa lahjuksia esimerkiksi mieluisan hautapaikan saamiseksi tai hautajaismenoja varten.