Arki pyörii monessa kotitaloudessa omalla painollaan. Lapset käyvät koulussa ja vanhemmat töissä. Iltaisin vuorossa on harrastukset ja kotityöt. Ehditkö kuitenkaan, koskaan kiireen keskellä jäädä miettimään, mitä jos taloutta kohtaa suurempi tai edes pieni taloudellinen takapakki? Auto hajoaa, pesukone menee rikki, perheenjäsen sairastuu pidemmäksi aikaa tai elämässä tulee vastaan jokin muu pidempiaikainen vastoinkäyminen tai suuremman ostoksen tarve.

Säästäminen on hyvä tapa varautua muutoksiin

Säästäminen on yksi parhaista tavoista varautua tulevaisuuden taloudellisiin haasteisiin. Osa kuitenkin ajattelee, että helppohan hyväpalkkaisen henkilön on säästää, kun hänellä on hyvät tulot. Säästäminen ei ole kuitenkaan missään nimessä vain hyvin toimeentulevien mahdollisuus, vaan säästäminen sopii kaikille. Säästöön laitettava summa voi alkuun tai vaikka koko säästämisen ajan olla muutaman kymmenen euron verran kerran kuukaudessa. Jokainen säästötilille laitettava summa kuitenkin ajan myötä kasvattaa pottia kuin huomaamatta. Pienelläkin kuukausittaisella panostuksella voi siis saavuttaa sen verran varallisuutta, etteivät omassa taloudessa tapahtuvat notkahdukset aiheuta suurempaa ongelmaa.

Säästötilille voi alkuun aloittaa säästämisen, mutta jos rahalle haluaa saada korkoa, voi aloitteleva säästäjä sijoittaa rahastoihin. Tarvittaessa rahat voi nostaa tilille muutaman päivän viiveellä. Rahastosijoittamisesta voi kysellä lisätietoa pankkien sijoitusneuvonnasta.

Säästötavoitteen kanssa kannattaa olla realistinen ja varautua myös tuleviin takapakkeihin. Säästössä olevia rahoja saattaa joutua ottamaan tililtä arjen pyörittämiseen tai yllättäviin menoihin, mutta siinähän se idea piilee. Kun säästössä on rahaa, ei tarvitse hakea heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla lainaa.

Lainaa tarvittaessa harkitusti

Säästössä olevat rahat eivät kuitenkaan välttämättä aina riitä kaikkiin yllättäviin menoihin. Menot voivat olla tuloja ja säästössä olevaa varallisuutta suuremmat, jolloin joutuu turvautumaan lainarahaan. Näin voi käydä äkillisen rahantarpeen kohdatessa, kun tarvitsee lainaa heti tilille eikä keneltäkään lähisukulaiselta löydy tarvittavaa rahoitusta.

Takuusäätiön sivuilla annettaan hyviä vinkkejä henkilölle tilanteessa, jossa lainan nostaminen on yksi varteenotettava vaihtoehto.

Käy nämä seuraavat neljä kohtaa läpi ennen lainan hakemista:

1.      Laske, onko maksukykysi riittävä lainan ottamiseen

Laina tulee maksaa takaisin ja mitä suurempi laina on kyseessä, sitä suurempi on lainanlyhennys. Selvitä ennen lainan ottamista, paljonko sinulle jää rahaa käyttöön kaikkien pakollisten menojen jälkeen. Tämän perusteella pystyt arvioimaan, kuinka paljon sinulla on varaa lainanlyhennykseen kuukautta kohden. Älä kuitenkaan koskaan laita talouttasi liian tiukalle.

2.      Paljonko tarvitse lainaa?

Voisitko käyttää osan säästöistä tai palkasta yllättävän rahahuolen hoitamiseen vai täytyykö sinun ottaa koko summalle laina? Lainasta maksetaan aina korkoja ja kuluja, joten säästössä olevan rahan käyttäminen voi olla järkevää. Jos et kuitenkaan halua käyttää kaikkia säästämiäsi rahoja tai ne ei riitä, ota lainaa puuttuvan summan verran.

3.      Vertaile ja tutki, mistä lainan haet

Verkosta löytyy kymmeniä lainantarjoajia. Ole kriittinen, mistä lainan otat. Luotettavan lainapalvelun tunnistaa siitä, että sivustolta löytyy yhteystiedot sekä lainatuotteista ja niiden kuluista kerrotaan esimerkkien avulla luottokustannukset. Paras tapa kilpailuttaa tai vertailla laina on pyytää maksuttomat lainatarjoukset lainojen vertailupalvelun kautta.

4.      Pyydä apua ajoissa

Perheenjäsenen sairastuminen, pidempiaikainen työttömyys tai muu taloudenhallintaan vaikuttava asia voi horjuttaa taloutta huomattavasti. Säästöt eivät riitä kaikkeen ja lainarahalla ei ongelmaa saa aina ratkaistua. Tällöin kannattaa kääntyä oman kunnan puoleen tai pyytää apua velkaongelmiin Takuusäätiöstä.

Laina-aikana säästäminen

Monella suomalaisella on lainaa maksettavanaan. Lainanlyhennys on kiristetty maksimiin, jotta lainaa ei joudu maksamaan yhtään sen enempää kuin on tarve. Yksi tapa saada rahaa säästöön myös laina-aikana on pidentää maksuaikaa esimerkiksi viidellä vuodella ja laittaa aikaisemmin lyhennykseen mennyt osa säästöön.

Nordean sijoituspäällikkö Tara Toikan mukaan suunnitelmallisella kuukausisäästämisellä saadaan rahoille tuottoa, kuin vain keskittymällä pelkästään lainan lyhentämiseen.