Suomesta huomaa monessa suhteessa, että olemme kohtuullisen nuori valtio. Vaikka meillä on periaatteessa ollut kaupunkeja kohta sellaiset 1000 vuotta, niin moni asia on hakenut paikkaansa vasta viimeisten sadan vuoden aikana. Sitä ennen olimme joko Ruotsin tai Venäjän vallan alaisena, ja oma identiteetti haki itseään.

Nyt kuulumme Eurooppaan ja EU:n alueeseen, mutta olemme yhä monessa suhteessa aivan erilaisia kuin eteläiset naapurimme, tässä artikkelissa mietimme muutamaa eroa, ja miksi yhä 2020-luvulla olemme näin eristyneitä.

Rahapelaaminen

Suomalaiset pelaavat tilastollisesti paljon enemmän kuin monet muut euroopan maiden asukkaat – mutta tämä on myös ainoa maa, missä rahapeliautomaatit ovat avoimesti koko kansa nähtävillä kaupoissa, kioskeissa, ravintoloissa yms. Näin on ollut jo lähes 100 vuotta, joten mikäs ihme se sitten on, että me suomalaiset myös pelaamme niitä automaattipelejä miljardien edestä joka vuosi. Meillä Suomessa on ainoana EU-maana rahapeleissä monopoli, muut maat ovat ymmärtäneet jakaa pelaamisen tarjonnan kymmenille yrityksille, ja valtio ottaa sitten voitoista ja pelaamisesta verot ja lisenssimaksut – eikä näissä muissa maissa ole sen enempää ongelmia pelaamisen suhteen kuin Suomessa, mutta ei myöskään samanlaista tukiaisten verkostoa, joka Suomeen on rakentunut rahapelien tappioiden uudelleen jakamisessa.

Ennen esimerkiksi vedonlyöntisivustot olivat vain saksaksi tai englanniksi, mutta nykyään ne ovat saatavilla myös suomeksi, sillä EU-kansalaisena, suomalaisilla on täysi oikeus ja mahdollisuus pelata EU:n alueella tarjolla olevia rahapelejä – niitä ei vaan saa markkinoida täällä Suomessa.

Suomi on siis rahapelaamisen suhteen melkoisen erikoinen maa, ja vaikka täällä puhutaan paljon muutoksista, kaikki suunnitellut muutokset ovat vain nykytilanteen naamiointia, ilman todellisia radikaaleja muutoksia suuntaan tai toiseen.

Kun sitten samanaikaisesti jokainen rahapelaamisesta vähänkään tietoa hakeva löytää nettikasinot Googlen kautta ja sitä kautta näkee heti, että kansainvälisillä vesillä on paljon paremmat apajat, niin kysymys on vain ajasta, koska suurin osa suomalaisista nettipelaajista on siirtynyt ulkomaisille sivustoille. Nyt olisi oiva hetki tehdä kuten niin moni muukin Euroopan valtio on tehnyt, eli laittanut ulkomaiset pelifirmat lisenssinalaisiksi. Lisenssointi tarkoittaisi lisenssi- ja verotuloa valtiolle sekä saisi kuriin harmaan pelaamisen, josta ei tule Suomen valtiolle nyt mitään tuloja.

Alkoholi

Kun kierrät Eurooppaa, näet varmasti alkoholin käyttöä ja myös känniläisiä. Se on elämää, mutta vain täällä Pohjoismaissa on katsottu, että kansalaiset eivät osaa ostaa viinaa ja alkoholia kohtuudella, joten täällä alkoholin myynti on pääsääntöisesti laitettu valtion monopoliksi. Muissa Euroopan maissa vodkaa voi ostaa vaikka kioskista, kunhan se on maksanut myyntilisenssin. Tutkijat ovat kerta toisensa jälkeen tyrmänneet valtiolliset selitykset, miksi monopoli on ainoa tie – ja tässä sitä nyt ollaan, suomalaiset tuovat tuhansia litroja alkoholia laivoilla ja autoilla esimerkiksi Virosta ja Latviasta. Nykyään myös postitilaukset Saksasta ovat alkaneet yleistyä, eli voit tilata viinalastin suoraan Euroopasta omalle kotiovellesi, ja se on täysin laillista. Suomessa Alkon monopoli perustettiin kompromissiratkaisuna kieltolain jälkeen 1930-luvulla. Tähän mennessä Suomi on perustellut Alkon monopoliaseman säilyttämistä kansanterveydellisillä syillä.

Jos siis suomalaiset saavat aktiivisina alkoholinkuluttajina hakea mielinmäärin juotavaa rajan toiselta puolelta tai tilata sitä nettikaupoista, niin miten voi olla mahdollista, että alkoholi ei tule myyntiin muualle kuin Alko-liikkeisiin? Alkon kautta julkisen talouden menojen kattamiseksi tuloutuu vuosittain yli 900 miljoonaa euroa, ja tämä on se todellinen syy, miksei Alkon monopolia ole lakkautettu. Onko kukaan laskenut, kuinka paljon verotuloja tulisi, jos alkoholin myynti olisi lisenssinalaista?

Ainoastaan yksi asia kannattaa huomioida, mikäli tilaat alkoholia yksityishenkilönä Euroopasta. EU:n tulli- ja veroalueelta tilattuja alkoholijuomia ei tarvitse tulliselvittää. Jos tilaat alkoholijuomia EU-maasta ja myyjä järjestää tuotteiden kuljetuksen Suomeen, kyse on niin sanotusta etämyynnistä, ja sinun ei tarvitse maksaa tuotteista veroja. Mutta jos järjestät tuotteiden kuljetuksen itse, kyseessä on niin sanottu etäosto, ja juomista pitää maksaa valmisteverot eli alkoholiveroa ja juomapakkausveroa.