Jimi Hendrixin kuolemasta on kulunut jo yli 40 vuotta. Tästä huolimatta Hendrixin fanisivusto on vieläkin pystyssä, miehen musiikkia kuunnellaan ympäri maailman ja hänen suosionsa on liki samalla tasolla kuin ennen – kuin tähti ei olisi koskaan sammunutkaan. Erittäin suuri osa ihmisistä pitää Hendrixiä edelleen yhtenä maailman vaikutusvaltaisimmista ja merkittävimmistä rock-tähdistä, ja Rock and Roll Hall of Fame mainitsee miehen rockmusiikin historian merkittävimpänä instrumentalistina.

 

Seattlesta Lontooseen

Seattlesta, Washingtonin osavaltiosta kotoisin oleva Jimi Hendrix ei ollut mikään lapsitähti. Kitaran mies löysi vasta 15-vuotiaana, vuonna 1957. Hendrix muutti Yhdysvaltain armeijassa vuoden kestäneen palveluksensa jälkeen Tennesseehen, jossa hän liittyi The Isley Brothers -bändin taustajäseneksi. Jimi soitti hetken aikaa myös Little Richardin kanssa, kunnes muutti vuonna 1966 Lontooseen ja sai oman managerinsa, The Animalsin basistin, Chas Chandlerin.

Hendrix ei ollut ollut musiikkibisneksessä muutamaa vuotta kauempaa, kun häneltä jo alkoi ilmestyä hittibiisejä, jotka edelleen muistamme. Kappaleet olivat Hey Joe, The Wind Cries May sekä Purple Haze, jotka kaikki ampaisivat TOP10-listojen kärkeen. Lisää mainetta mies kahmi Yhdysvalloissa, kun Montereyn rock-festivaali kutsui miehen esiintymään tapahtumassa vuonna 1967. Vuonna 1968 hänen kolmas albuminsa Electric Ladyland nousi listaykköseksi Yhdysvalloissa, mikä nosti miehen mainetta ja kunniaa entisestään. Tämä jäi miehen ainoaksi listaykkösalbumiksi.

Hendrix ehti esiintymään Helsingissäkin vuonna 1967 tuoden mukanaan villityksen, joka tuli Pohjolaan jäädäkseen. Vuonna 1969 Hendrix nähtiin kaikkein kalleimpana ja halutuimpana esiintyjänä Woodstockissa 1969, ja The Isle of Wright Festivalin pääesiintyjänä vuonna 1970. Tämä jäi kuitenkin kitaristin viimeseksi esiintymiseksi, sillä saman vuoden syksyllä hän kuoli otettuaan viiniä ja unilääkkeitä yhtaikaa. Hendrix tukehtui omaan oksennukseensa vain 27-vuotiaana.

Suuri jälki maailmaan

Jimi Hendrix on jättänyt suuren jäljen maailmaan. Vaikka miehen kuolemasta on jo kauan, muistetaan hänen syntymäpäiväänsä edelleen ja hänestä tehdään erilaisia oheistuotteita. Yksi näistä on peliautomaatti Jimi Hendrix, joka on suositun NetEnt-pelinvalmistajan tuottama. Miestä ja hänen elämäänsä pääsee näin ollen muistelemaan monin eri tavoin niin halutessaan.

Idoleina suuria nimiä

Hendrixin upeaan ja täysin erilaiseen soundiin vaikuttivat monet alan kärkinimet. Hendrix on listannut muun muassa Bob Dylanin suureksi esikuvakseen sanoituksissa, sekä maininnut monia eri blueskitaristeja, kuten Elmore Jamesin, T-Bone Walkerin sekä Albert Kingin. Vaikutteita työhönsä Jimi otti muun muassa myös Rahsaan Roland Kirkiltä.