Pohjoismaiden johtaviin mediayhtiöihin lukeutuva MTG Nordic Entertainment ja Tanskan johtava teleoperaattori TDC Group yhdistyvät uudeksi pohjoismaiseksi toimijaksi. Yhdistymisen tuloksena syntyy Euroopan markkinoille ensimmäistä kertaa yhtiö, jossa yhdistyvät teleoperaattori sekä mediatalo. Uuden konsernin liikevaihto tulee olemaan n. 4 miljardia euroa ja henkilöstöä yrityksissä on tällä hetkellä yhteensä lähes 10 000.

Suomessa MTG-konserniin kuuluu Viasat Finland, jonka kuluttajabrändeihin lukeutuvat mm. Viasatin maksu-tv-kanavat, Viaplay-suoratoistopalvelu sekä maksuton Viafree-suoratoistopalvelu. Lisäksi konsernin yrityksiin kuuluu Suomessa myös Nice Entertainment Finland.

”Tämä luo uusia mahdollisuuksia ja etuja sekä asiakkaillemme, työntekijöillemme että koko toimialalle. Uudessa toimijassa yhdistyvät asiakasystävällisellä tavalla ensiluokkainen sisältö, jakelutekniikka sekä tulevaisuuden viihde- ja viestintäpalvelut – kaikki yhdestä paikasta,” sanoo Viasat Finlandin toimitusjohtaja Mathias Norrback.

”MTG on perinteisesti ollut yrityksenä innovatiivinen ja rohkea edelläkävijä ja tätä samaa kulttuuria haluamme jatkaa myös tulevassa uudessa yhtiössä. Näemme Suomen kasvumarkkinana ja tulemme vahvistamaan asemaamme täällä jatkossakin,” Norrback jatkaa.